Työ- ja elinkeinopalvelujen uudistus mietityttää kuntia
Uudenmaan kunnat keskustelivat yhdessä työ- ja elinkeinopalvelujen siirtymisestä paikallistasolle. TE-palvelut siirtyisivät kuntien vastuulle hallituksen esityksen mukaan 1.1.2025.
Lokakuussa Uudenmaan liitto järjesti kunnille kolme alueellista työllisyysfoorumia, joissa oli mahdollisuus keskustella uudistuksesta, saada ajankohtaista tietoa ja tutustua tilastoihin. Kahdessa näistä tilaisuuksista kunnat pääsivät myös kuulemaan kokemuksia kuntakokeilusta Espoossa ja uudistuksen valmistelusta Vantaalla ja Keravalla.
– Päällimmäisenä työllisyysfoorumista jäi mieleen yhteenkuuluvuuden tarve sekä yhteisen tiedon jakaminen jatkossakin. Meillä kuntapuolella on totuttu verkostoitumaan, mutta toki tämän uudistuksen myötä olemme uuden edessä, kun osittain mahdutamme palveluita yhteen, jopa samalle työpöydälle, kertoo työllisyyspäällikkö Lassi Puonti Sipoon kunnasta.
Resurssit ja aikataulu luovat kysymysmerkkejä
Lisäksi tilaisuuksissa keskusteltiin uudistuksen vahvuuksista, uhista ja kuntien suunnitelmista. Kuntia huolettaa uudistuksen aikataulu. Siirtymisen jälkeisten resurssien riittävyys myös mietityttää. Valmistelun resurssointi myös vaihtelee kunnittain.
– Kunnilla on hyvin vaihteleva tilanne valmistelussa tällä hetkellä. Osassa kunnista on työstetty työllisyysalueyhteistyötä jo hyvinkin voimakkaasti. Osassa kunnista on aloitettu alustavat keskustelut ja valmistelu on vasta alkutekijöissään, kertoo suunnittelija Iida Mikonmaa Uudenmaan liitosta.
– Vastaavan kaltaisista foorumeista saa valtavasti omaan valmisteluun tai kehittämistyöhön paikallisella tasolla. Tämän kaltaisessa uudistustyössä rikkautta on jakaa yhteistä työtä, Puonti sanoo.
Kuntien yhteistyö on olennainen osa uudistusta
Jatkossa työ- ja elinkeinopalvelut järjestää kunta tai useammasta kunnasta muodostettu yhteistoiminta-alue. Näiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkeä, mutta tarvittaessa valtioneuvostolta voi tietyin perustein anoa poikkeuslupaa järjestämisvastuuseen.
– Tapahtumissa tuli esiin, että kuntia huolettaa, voiko valtioneuvosto kieltäytyä ehdotetuista alueista. Siksi yhteistyön suunnittelussa koetaan epävarmuutta, Uudenmaan ELY-keskuksen ja liiton yhteinen tutkija Niko Pagratis sanoo.
Uudistuksessa vahvuutena nähdään toisiinsa kytkeytyneiden aiheiden tulo saman hallinnon alle. Näitä ovat elinkeinot, yrittäjien palvelut, työllisyysasiat ja elinvoimapalvelut.
Uudenmaan liitto on kuntien tukena muutoksessa
Työllisyysfoorumi-tilaisuuksille on tulossa jatkoa, joten kunnat pääsevät jatkamaan yhteistä keskustelua uudistuksesta. Uudenmaan liitto on tiedottanut kuntajohdolle uudistuksesta ja jatkaa tätä työtä.
Kuntien käytössä on myös työmarkkinoiden ja työllisyyden tilastoja. Uudenmaan ELY-keskuksen ja liiton yhteinen työntekijä Niko Pagkratis on kuntien käytettävissä tilastojen kokoamisessa ja niiden analyysissa.
Lisätietoja:
Outi Ervasti
Elinvoimapäällikkö
outi.ervasti@uudenmaanliitto.fi
Maakuntaohjelma, työllisyys- ja elinkeinopolitiikka, Uudenmaan edunvalvonta sekä AKKE-rahoitus. Aluekehittämisen johtaja Eero Venäläisen varahenkilö.
Tutustu myös näihin
Uutinen
3.9.2026
Ruokainnovaatiot aiheena Tulevaisuustutkassa 3.9.
Tulevaisuustutka-webinaarissa 3. syyskuuta keskusteltiin ruokainnovaatioista, joilla on tärkeä rooli kestävyyden edistäjänä, uuden työn ja toimeentulon luojana sekä riittävän ravitsemuksen takaajana. Miten ruokainnovaatiot tukevat Uudenmaan uudistavan ruokajärjestelmän kehittymistä ja miltä tulevaisuus näyttää? Katso tilaisuuden tallenne!
Artikkeli
2.9.2026
Kestävää matkailua Itämeren rannoilla – Vesistökuormituksen hallintaa, pyöräilyreittejä ja maaseudun antimia
Saariston herkkien vesien suojelu jätevesiratkaisuin, Euroopan laajuiset pyörämatkailun valtatiet sekä maaseudun ruoantuottajien uudet palvelut kulkevat käsi kädessä. Itämeren alueen matkailua kehitetään kestävästi monialaisella rajat ylittävällä yhteistyöllä sekä joustavilla paikallisilla ratkaisuilla. Ne mahdollistaa EU:n Interreg Baltic Sea Region -ohjelma.
Uutinen
31.8.2026
Tervetuloa Uudenmaan kulttuurifoorumiin 28.9.
Uudenmaan kulttuurifoorumi kutsuu kulttuurin ja luovien alojen toimijat Helsingin Musiikkitaloon maanantaina 28. syyskuuta. Tapahtuman teemana on tänä vuonna tulevaisuus.
Uutinen
25.8.2026
Kuinka innovatiivinen Uudenmaan ruokajärjestelmä on?
Maakuntamme ruokajärjestelmä kehittyy uudistavaksi uusien innovatiivisten liiketoimintamallien ja menetelmien kautta. Selvitämme elo-syyskuussa kyselyllä, millaisia ruokainnovaatioita Uudellamaalla on toteutettu vuosina 2021–2025.