Uudenmaan tilanne TE-uudistuksessa on poikkeuksellinen ja TE-alueita on muodostumassa jopa yhdeksän

Projektipäällikkö Anne Laitinen ja viestintäasiantuntija Antti Kettunen aloittivat TEPA24 Uusimaa –hankkeessa lokakuussa.
Uudenmaan liitto on käynnistänyt ESR+ rahoitetun hankkeen, jonka ytimessä on valmistautuminen TE24-uudistukseen ja TE-alueet ylittävään yhteistyöhön maakunnan laajuisesti. Hanke kantaa nimeä TEPA24 Uusimaa ja jatkuu vuoden 2025 loppuun asti.
Projektipäällikkönä hankkeessa on aloittanut Anne Laitinen ja viestintäasiantuntijana Antti Kettunen. Hankkeen kolmas asiantuntija aloittaa marraskuussa.
Laitisella on vahva tausta palvelunkehittämisestä muun muassa TE-kontekstissa sekä yhteistyöverkostojen käynnistämisestä ja toiminnan tukemisesta. Kettunen puolestaan on yhteiskunnallisesti orientoitunut hankeviestijä, joka siirtyy tehtävään Verohallinnosta.
− Tavoitteenamme on paitsi jakaa kokemuksia, myös löytää uusia, strategisempia tapoja edistää työllisyys- ja elinkeinopalveluita Uudellamaalla. Kehitämme pitkäjänteisiä toimintamalleja sekä vahvaa palvelustrategiaa, joka huomioi Uudenmaan erityispiirteet ja potentiaalin koko Suomen talouden veturina, Laitinen kommentoi.
Uusimaa on yhtä työssäkäyntialuetta ja TE-alueita Uudellemaalle on muodostumassa jopa yhdeksän. Uudellamaalla kunnat ovat keskenään päättäneet, mikä on heille luonteva suunta muodostaa TE-alue. Esimerkiksi Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat jokainen oma TE-alueensa, kun taas muualla Uudellamaalla on useamman kunnan yhteisiä TE-alueita.
Hanke tullaan aloittamaan kuntien tilannetta kartoittamalla ja järjestämällä tammikuussa yhteinen aloitustilaisuus.
− Onnistuneella viestinnällä ja keskeiset tahot tavoittavilla tapahtumilla syntyy yhteinen tilannekuva ja TE-alueet ylittävää yhteistyötä, Kettunen kommentoi.
Uudenmaan työllisyyden seurantaa, analyyseja ja tietopalveluita tuottava tutkija Niko Pagkratis jatkaa vuoden loppuun saakka kuntien tietopyyntöihin vastaamista.

Anne Laitinen
Projektipäällikkö
anne.laitinen@uudenmaanliitto.fi
TE-palvelujen uudistuksen tukeminen, TEPA24 Uusimaa -hanke

Antti Kettunen
Viestinnän asiantuntija
antti.kettunen@uudenmaanliitto.fi
TE-palvelujen uudistuksen tukeminen, TEPA24 Uusimaa -hankkeen viestintä

Tutustu myös näihin

22.4.2025
Uusimaa painottaa ruokainnovaatioiden merkitystä EU:n maatalouden ja ruoan visiossa
Euroopan komissio julkaisi helmikuussa visionsa maatalouden ja ruoan tulevaisuudesta. Uudenmaan liitto haluaa osallistua aktiivisesti keskusteluun EU:n tulevan maatalous- ja ruokapolitiikan ohjaavista periaatteista. Uudenmaan liitto on valmistellut yhteistyössä Helsinki EU Officen ja sidosryhmien kanssa kannanoton, johon on koottu näkemyksiä komission visioon.

9.4.2025
Valtion aluehallinnon uudistus etenee: Uudellemaalle tulossa oma elinvoimakeskus
Valtion aluehallintoa uudistetaan perustamalla valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto sekä kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Uudellemaalle on tulossa oma elinvoimakeskus, mikä palvelee alueen väestöä ja yrityksiä. Uudistuksessa tulee kiinnittää huomiota kaavoituksen ja lupaprosessien sujuvuuden turvaamiseen.