Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Uusimaa kehittää kiertotaloutta EU:ssa eturintamassa

Lasinen, pieni maapallo vihreällä nurmella.

Circular Cities and Regions Initiative on aloite, joka edistää kiertotaloutta Euroopan eri alueilla ja kaupungeissa. Euroopan komissio on valinnut Uudenmaan maakunnan yhdeksi aloitteen pilottialueeksi. Pääsemme Uudellamaalla kehittämään kiertotaloutta eturintamassa.

– Uudellamaalla on paljon potentiaalia kiertotalouden kehittämiseen. Meillä on maan suurin asukasmäärä, suurimmat materiaalivirrat sekä tiivein ja optimaalisin yhdyskuntarakenne esimerkiksi jätteen hyötykäytön näkökulmasta, sanoo Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen.

Savolainen nostaa vahvuudeksi myös sen, että maakunnassa on myös vahvaa tutkimus- ja innovaatiotoimintaa sekä suuri joukko yrityksiä ja pääkonttoreita.

Ohjelmasta vauhtia Uudenmaan kiertotalouslaaksoon

Suomi tavoittelee edelläkävijyyttä kiertotaloudessa. Uudellamaalla on monessa suhteessa ratkaiseva rooli tämän tavoitteen toteutumisessa.

– Olemme valtion, kuntien ja muiden keskeisten yhteistyökumppanien kanssa edistäneet Uudenmaan kiertotalouslaakso -avausta ja työ on jo pitkällä. Tarkoituksena on viedä maakuntaa ja Suomea kohti maailman terävintä kiertotalouden kärkeä. Meillä on alueella aktiivista toimintaa muun muassa rakentamisen, muovien ja tekstiilien kiertotaloudessa, kertoo Uudenmaan liiton johtava ilmastoasiantuntija Pia Tynys.

Pilottialueena uusimaalaiset kiertotaloustoimijat saavat asiantuntijoiden apua suunnitelmien ja niiden toteutumisen arviointiin sekä oleellisten arvoketjujen tunnistamiseen.

– Pääsemme vaihtamaan tietoa ja osaamista muiden eurooppalaisten pilottialueiden kanssa, mitä odotamme innolla, iloitsee EU-erityisasiantuntija Venla Virkamäki Uudenmaan liitosta. – Tämä tukee omaa työtämme ja toisaalta parhaimmillaan tuo uusia EU-rahoitusmahdollisuuksia.

Pilottialueeksi on valittu mukaan 12 aluetta ja kaupunkia eri puolilta Eurooppaa. Toinen suomalainen pilottialue on Pirkanmaa. Lisäksi kumppaneina Suomesta mukana ovat Päijät-Häme ja Jyväskylä.

Lisätietoja:

Venla Virkamäki

EU-erityisasiantuntija

+358 40 619 4133

Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön kehittäminen ja kansainvälinen markkinointi, älykkään erikoistumisen strategia, EU-yhteistyö

Pia Tynys

Johtava ilmastoasiantuntija

+358 40 149 2244

Uudenmaan ilmastotyö, vihreä siirtymä, Hiilineutraali Uusimaa -tiekartta