Uutinen
13.5.2024
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 13. toukokuuta. Maakuntahallitus päätti käynnistää vihreän siirtymän vaihemaakuntakaavan laadinnan ja viedä asian tiedoksi maakuntavaltuustolle. Valtuusto kokoontuu kesäkuussa.
Uutinen
10.5.2024
Johtajavirkojen täyttämistä valmisteleva valintaryhmä on nimennyt haastatteluihin etenevät hakijat. Aluekehittämisen vastuualueen johtajan virkaan haastatellaan Outi Ervasti, Anne Karjalainen, Eero Venäläinen, Kimmo Viljamaa ja Elina Ylikoski. Aluesuunnittelun vastuualueen johtajan virkaan haastatellaan Niina Ahlfors, Ilona Mansikka ja Mari Siivola.
Uutinen
8.5.2024
EU-vaalit nousevat puheenaiheeksi MetropoliAreenassa keskiviikkona 22.5. klo 15–17 Mall of Triplan Tapahtuma-aukiolla Helsingissä. Tapahtumassa pääsee tapaamaan kevään EU-vaaliehdokkaita, osallistumaan keskusteluun ja kuulemaan ehdokkaiden ja puolueiden kantoja Helsingin seudulle tärkeistä EU-vaikuttamisen teemoista. Keskustelua voi seurata myös etänä.
Uutinen
8.5.2024
Uudenmaan liiton johtajavirkojen hakuaika päättyi 7. toukokuuta. Aluekehittämisen vastuualueen johtajan virkaa haki 29 henkilöä ja aluesuunnittelun vastuualueen johtajan virkaa 11 henkilöä. Valintaryhmä nimeää haastatteluihin kutsuttavat 10. toukokuuta.
Uutinen
7.5.2024
Olemme koonneet tuoreeseen julkaisuun onnistumisia hankkeista, joita olemme rahoittaneet kansallisella Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman rahoituksella, niin sanotulla AKKE-rahoituksella. Mukana on 12 esimerkkihanketta, jotka saivat rahoituspäätökset vuosina 2021 ja 2022.
Uutinen
6.5.2024
Miten alustatalous tulisi ottaa huomioon, kun työ- ja elinkeinopalveluiden järjestämisvastuu siirtyy työllisyysalueille? Millaisia mahdollisuuksia ja sudenkuoppia alustatalous tarjoaa työmarkkinoille tuleville? Aiheesta keskustellaan Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 30. toukokuuta klo 8.15–9.00.
Uutinen
25.4.2024
Olemme käynnistäneet Uudenmaan työllisyyden tiekartan laadintatyön. Tiekartan tavoitevuosi on 2030. Se tulee sisältämään työllisyyden nostamiseen ja parempaan työelämään tähtääviä toimenpiteitä Uudenmaan erityispiirteet huomioiden. Työtä ohjaa Uusimaa-ohjelman strateginen tavoite 80 prosentin työllisyysasteesta vuonna 2030.
Uutinen
22.4.2024
Uudenmaan liiton luotsaama TEPA24 Uusimaa -hanke tukee kuntia ja Uudellemaalle muodostuvia yhdeksää työllisyysaluetta, jotta työ- ja elinkeinopalvelut toimivat saumattomasti myös uudistuksen jälkeen.
Uutinen
19.4.2024
Uudenmaan liitto ja Lohjan kaupunki järjestävät kaikkien aikojen ensimmäisen Uusimaa-päivän kevätjuhlan 21. toukokuuta. Juhlalähetystä voi seurata suorana eri puolilla Uuttamaata Yle Areenan kautta. Tervetuloa linjoille kello 19 alkaen.
Uutinen
18.4.2024
Valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen Uudenmaan projekti pyörähti käyntiin aloituskokouksella 18. huhtikuuta Uudenmaan liitossa. Uudistuksen tavoitteena on luoda yksi yhteinen valtionhallinnon ja kuntien asiakaspalveluverkko vuoteen 2030 mennessä. Alueellisen projektiryhmän puheenjohtajana toimii maakuntajohtaja Tuija Telén.
Uutinen
15.4.2024
Uudenmaan maakuntahallitus vieraili maanantaina 15. huhtikuuta KUUMA-alueella ja piti kokouksensa Mäntsälässä. Maakuntahallitus päätti, että Uudenmaan liiton aluekehittämisen ja aluesuunnittelun johtajavirat julistetaan hakuun. Hallitus nimesi valintaryhmät valmistelemaan virkojen täyttämistä.
Uutinen
4.4.2024
Uusimaa-päivä on uusi toukokuinen juhlapäivä kaikille uusimaalaisille. Juhlapäivää vietetään Uudenmaan kunnissa ensimmäistä kertaa tiistaina 21.5.2024. Kutsumme uusimaalaiset mukaan yhteiseen kevätjuhlaan ja neljän keväisen tapahtumahaasteen pariin.
Uutinen
3.4.2024
Järjestämme kolme starttikoulutusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta rahoitusta saaneille EAKR- ja JTF-hankkeille. Opastamme hyvän hallinnon, seurannan ja raportoinnin käytännöissä.
Uutinen
26.3.2024
Kiertotalousmurros on We Make Transition! -hankkeen kolmen työpajan sarja huhti-toukokuussa. Työpajoissa keskitytään jakamistalouden ratkaisuihin sekä tilojen, rakennetun ympäristön ja maankäytön kestävään käyttöön.
Uutinen
26.3.2024
Kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaun pienimuotoisille uusimaalaisille selvityshankkeille on avoinna. Tuen määrä hanketta kohti on 20 000–50 000 euroa, ja hankkeen kesto voi olla enintään tämän vuoden loppuun. Rahoituksen haku päättyy 29. huhtikuuta.
Uutinen
25.3.2024
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 25. maaliskuuta. Maakuntahallitus hyväksyi Uudenmaan liiton edunvalvonnan toimintasuunnitelman ja päätti AKKE-rahoitushaun avaamisesta pienimuotoisille selvityshankkeille. Lisäksi hyväksyttiin liiton toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2023.
Uutinen
22.3.2024
Maakuntajohtaja Tuija Telén on allekirjoittanut Uudenmaan liiton puolesta Euroopan kaupunkien ja alueiden julistuksen kaupunkipolitiikan vahvistamiseksi. Julistuksessa esitetään konkreettisia suosituksia vaikuttavan ja kunnianhimoisen EU:n kaupunkipolitiikan rakentamiseen.
Uutinen
21.3.2024
Kulttuurin tulevaisuudesta kunnissa keskustellaan Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 11. huhtikuuta klo 8.15–9.15. Parhaillaan työn alla on kulttuuripoliittinen selonteko, jossa tuotetaan kunnianhimoinen tulevaisuuskuva. Tulevaisuustutkassa tarkastellaan, mitä tämä tarkoittaa Uudenmaan kuntien ja koko maakunnan näkökulmasta ja mitä tarvitsemme voidaksemme edistää kulttuuria ja luovia aloja.
Uutinen
21.3.2024
Kiertotalouden edelläkävijämaa Suomi on näyttävästi mukana huhtikuun puolivälissä järjestettävässä Maailman kiertotalousfoorumissa. Suomi tuo foorumissa esille uusia kiertotalousinnovaatioita ja yhteistyömalleja. Myös Uudenmaan kiertotalouslaakso on mukana kiertotalouden superviikolla.
Uutinen
21.3.2024
Uudenmaan kulttuurimarkkinat – Nylands Kulturmarknad -hankkeessa vahvistetaan kulttuurin yhdenvertaista saatavuutta alueella ja lisätään taiteilijoiden ja luovan alan freelancereiden työllistymistä. Mukana hankkeessa on kaikki Uudenmaan 26 kuntaa.