Ilmastoviisas kaupunki on sekä tiivis että vehreä

Suunnittelun ja rakentamisen ratkaisut määrittävät, miten kaupunki ja sen asukkaat selviävät helleaalloista, rankkasateista ja tulvista, ja millainen ympäristö asukkaille lopulta syntyy. Kyse ei ole vain ilmastokestävyydestä vaan myös asumisen viihtyisyydestä ja terveellisyydestä.

Rakennetun ympäristön tiivistäminen on lyönyt ilmastotekona läpi, mutta tarkasteltaessa asiaa ilmastonmuutokseen sopeutumisesta käsin, tiivistämisellä on rajansa. Viherrakenteelle on jätettävä tilaa, jotta se suojaa meitä ilmastonmuutoksen vaikutuksilta, ja toisaalta kestää itse muuttuvan ilmaston aiheuttamat rasitteet.

Viherrakenteelle on jätettävä tilaa, jotta se suojaa meitä ilmastonmuutoksen vaikutuksilta.

Tähän tarvitaan vehreän kaupunkisuunnittelun periaatteita. Se tarkoittaa tapaa kehittää kaupunkia niin, että viherrakenne, luonto ja ekosysteemipalvelut ovat yhtä keskeisiä kuin muu kaupunkirakenne. Ei esteettinen lisä, vaan rakenteen ydin. Viherrakenteen vahvistaminen on siksi välttämätön keino sopeutua ilmastonmuutokseen ja turvata kaupunkien pitkäaikainen elinkelpoisuus sekä terveellisen asumisen edellytykset.

Vehreällä kaupunkisuunnittelulla monihyötyisyyttä

Yhä suurempi osa niin maailman kuin Suomenkin väestöstä asuu kaupungeissa. Samalla kaupungistuminen tiivistää rakennettua ympäristöä. Tyypillistä on, että kaupunkivihreän määrä on vähäisempää – rakennukset ja erityisesti katuinfra ottavat oman tilansa. Toisaalta kaupunkiluonto voi olla monimuotoista: joillakin uhanalaisilla lajeilla on jopa paremmat elinolosuhteet kaupungissa kuin maaseudulla. Tämä resurssi on arvokas, mutta sen säilyminen ei ole itsestään selvää.

Kaupungistuminen on perinteisesti nähty yhtenä keskeisenä ratkaisuna ilmastonmuutoksen hillintään. Keskittämällä rakentaminen tiiviimpiin kaupunkisaarekkeisiin säästetään luontoa ja laajoja metsäalueita toisaalla. Tiivistyvät kaupungit ja niiden kovat pinnat kuitenkin lisäävät säiden ääri-ilmiöiden kuten helleaaltojen ja rankkasateiden haitallisia vaikutuksia. Tämä heikentää ilmastonmuutokseen sopeutumista ja kaupunkiasumisen koettua laatua, ja pakottaa ajattelemaan kaupunkiluontoa monipuolisemmin.

Oleellista on tavoite edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta, asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä elinympäristöjen viihtyisyyttä.

EU:n ennallistamisasetuksessa(Siirryt toiseen palveluun) kaupunkiympäristöt ovat yksi keskeinen kohde ilmastonmuutokseen sopeutumisen tavoitteessa. Ennallistamisasetuksen artikla 8 ohjaa kaupunkialueiden kaupunkivihreän ja latvuspeiton määrää ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Onko keino oikea – siitä voidaan olla montaa mieltä. Oleellista artiklassa kuitenkin on tavoite edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta, asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä elinympäristöjen viihtyisyyttä – ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Voidaan puhua kaupunkiluonnon monihyötyisyydestä.

Ilmastonmuutos haastaa tiivistyviä kaupunkialueita

Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin kaupunkiasumiseen. Kesäiset hellejaksot pitenevät, ja lisäävät esimerkiksi lämpösaarekeilmiön voimistumista tiivistyvillä asuinalueilla. Lämpösaarekeilmiö kuvaa tilannetta, jossa vettä läpäisemättömien alueiden kuten asvaltin ja kivettyjen pintojen, tiiviiden rakennusmassojen ja vähäisen kasvillisuuden yhdistelmä imee ja varastoi auringon lämpöenergiaa tehokkaasti.

Luonnonmukainen, läpäisevä maanpinta haihduttaa vettä ja jäähtyy sitä kautta, mutta asfaltti ja betoni eivät haihduta, vaan lämpenevät. Lisäksi esimerkiksi rakennusten viilennys vapauttaa lämpöä ympäristöönsä.

Kaupunkikeskustan ja lähiympäristön lämpötilaero voi olla normaaliolosuhteissa 2–5 astetta, helleaalloilla jopa 10 astetta.

Käytännössä kaupunkikeskustan ja lähiympäristön lämpötilaero voi olla normaaliolosuhteissa 2–5 astetta, helleaalloilla jopa 10 astetta. Seuraukset ovat konkreettisia: kasvava energiankulutus viilennystarpeen kasvaessa sekä heikentynyt ilmanlaatu, lisääntynyt hellealtistus ja terveysriskit ovat ongelma erityisesti iäkkäille kaupunkilaisille.

Haasteita tuottaa myös sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen. Rankkasateet aiheuttavat kaupunkitulvia. Talvisin lisääntyvät sademäärät lisäävät ajoittaista lumikaaosta, joskin yhä useammin suuret määrät satavat vetenä ja hulevesitulvat lisääntyvät. Uudenmaan rannikkoalueilla voidaan tunnistaa myös merenpinnan nousun tulvavaikutukset.

Viherrakenne sopeutumisen välineenä

Tiivistyvä kaupunkitila jättää yhä vähemmän tilaa mukautua poikkeusoloihin. Monipuolinen kaupunkivihreä, ja edelleen viherrakenne on yksi keskeinen keino sopeutua ilmastonmuutokseen. Viherrakenteella on merkittävä arvo sään ääri-ilmiöiden tasaamisessa.

Viheralueet ja -rakenteet imeyttävät sadevesiä ja vähentävät viemäriverkostoon kohdistuvaa painetta rankkasadetilanteissa. Puut ja pensaat varjostavat ja heijastavat auringon säteilyä, ja vähentävät sitä kautta koettua lämpötilaa ja lämmön varastoitumista pinnoitteisiin ja rakenteisiin, hilliten lämpösaarekeilmiötä. Myös maaperään varastoituneen kosteuden haihtuminen tasaa lämpötiloja.

Laajemmat viheralueet säilyvät rakennettua aluetta viileämpinä, ja tavallaan hengittävät viileämpää ilmaa kaupunkirakenteeseen. Kaupunkirakenteen viilentämisen merkitys korostuu etenkin yöaikaan, ja kohdistuu siten erityisesti asuinalueille. Esimerkiksi keskisen Saksan Hessenissä kaavoituksella pyritään erikseen säilyttämään alueita, joilla on erityistä merkitystä lähialueen pienilmastolle.

Viherrakenteella on merkittävä arvo sään ääri-ilmiöiden tasaamisessa.

Myös itse viherympäristö joutuu ilmaston muuttuessa ahtaalle. Kaupunkipihat ovat ajan kuluessa muuttuneet. Yhä useammin ne toimivat infrastruktuurin alustana. Esimerkiksi hulevesien tekniset viivytysrakenteet, jätteen putkikeräys ja pelastustiet ottavat tilansa, puhumattakaan paikoituksesta ja sen ratkaisuista, kuten kansipihoista.

Tällaisilla teknistyvillä kaupunkipihoilla istutuksilta puuttuu usein maayhteys, mikä altistaa ne kuivuudelle ja rajoittaa käytettävissä olevaa kasvivalikoimaa. Etenkin varjostavien suurten puiden ylläpito istutusaltaissa on vaikeaa, ellei mahdotonta. Tähän vaikutta myös se, että kansipihoilla kosteuseristeet on määräajoin uusittava, jolloin myös kasvusto on poistettava ja mahdollisesti uusittava.

Samat lainalaisuudet pätevät myös viherkattoihin ja erilaisiin rakennuksiin integroitaviin istutusaltaisiin. Kasvualustan paksuus ja käytettävä lajisto vaikuttavat merkittävästi siihen, miten viherkatot kestävät säiden vaihtelua, ja toisaalta, miten ne toimivat sopeutumista auttavina elementtejä, esimerkiksi hulevesiä viivyttämällä tai kattopintoja varjostamalla.

Maavaraiset viherelementit selviävät näistä haasteita paljon teknisiä ratkaisuja paremmin, ja laajemmat viheralueet taas pienialaisia paremmin. Viheralueiden kytkeytyneisyys puolestaan auttaa lajistoa selviämään elinalueillaan tapahtuvista muutoksista.

Viherkerroin työkaluksi suunnitteluun

Kaupunkisuunnittelussa määrälliset tavoitteet, kuten asuinneliöiden määrä ja liikenneinfra, ovat perinteisesti olleet suunnittelutavoitteiden kärkisijoilla. Laadulliset tavoitteet ovat mukana, mutta vaikean mitattavuuden takia saattavat jäädä toissijaiseksi.

Jo pidempään asemakaavoituksessa käytössä ollut viherkerroin antaa viherympäristön laadulle numeerisen arvon suunnittelun tueksi. Kertoimen periaate on, että viherrakenteen eri elementtien toimivuus erilaisten ekosysteemipalvelujen suhteen arvioidaan ja pisteytetään. Ekosysteemipalveluilla(Siirryt toiseen palveluun) tarkoitetaan luonnon ihmisille tuottamia hyötyjä, kuten hiilen sitominen ja veden sääntely. Viherkertoimessa eri elementtien yhdistelmillä suunnitellaan kokonaisuus, joka täyttää kullekin tontille tai alueelle asetetun tavoitetason. Viherelementtien pisteytys tapahtuu joko pinta-ala tai lukumääräperusteisesti.

Helsingin kaupungin koordinoimassa ARVO – Viherrakenteen arviointi ja vahvistaminen kaupunkien maankäytön suunnittelussa -hankkeessa(Siirryt toiseen palveluun) laajennettiin viherkertoimen käyttöä suunnitteluvälineenä alueelliseksi. Hanke rahoitettiin Euroopan aluekehitysrahastosta ja Uudenmaan liitto oli rahoittajana mukana hankkeen ohjausryhmässä seuraamassa laskennan kehitystyötä.

Parhaiten ARVO-työkalu soveltuu osayleiskaavojen tai laajan asemakaavan suunnitteluun, sekä suurien puistoalueiden tai liikenteen yleissuunnitelmien tekemiseen.

Toisin kuin tonttikohtainen viherkerroin, alueellinen viherkerroin ei aseta kaavoituksellisia tavoitteita. Se on nimenomaisesti suunnittelun apuväline, keino avata kaupunkiekologiaan liittyviä tavoitteita ja maankäytön suunnitteluratkaisujen vaikutuksia niihin. Laskennassa hahmotellaan olemassa olevien tai suunniteltujen viherrakenteiden arvo kolmen kriteerin näkökulmasta: luonnon monimuotoisuus, ilmastoviisaus ja hyvinvointihyödyt.

Ilmastoviisautta menetelmässä tarkastellaan kolmen ekosysteemipalvelun näkökulmasta: hulevesien hallinta, pienilmaston säätely sekä hiilensidonta ja -varastointi. Näistä kaksi ensimmäistä tuottavat hyötyjä etenkin sopeutumisen näkökulmasta, kun taas hiilensidonta tuo oman lisänsä kaupunkialueiden hillintätyöhön. Hyvinvointihyödyillä puolestaan tarkoitetaan viherympäristön välittömiä vaikutuksia asukkaille: mahdollisuuksia liikkumiseen ja luonnossa oleskeluun, melun ja ilmansaasteiden vaimennusta sekä mielenterveydellisiä hyötyjä. Käsittelemme teemaa seuraavassa blogissamme tarkemmin.

ARVO-hankkeen keskeisenä tuloksena on loppujulkaisu Alueellinen viherkerroin 2025(Siirryt toiseen palveluun). Tavoitteena on, että alueellinen viherkerroin vakiintuu käyttöön laajasti osana kaavoituksen työkalupakkia, ei vain suuremmissa kaupungeissa. Alueellinen viherkerroin 2025 -oppaan lisäksi hanke tarjoaa monipuolisesti julkaisuja, kuten rakennetun ympäristön luontotyyppien raportin(Siirryt toiseen palveluun), joka kuvaa erilaisia kaupunkiympäristön luontotyyppejä ja niiden ekologisen tilan arviointia. Rakennetun ympäristön luontotyypit on kehitetty yhteistyössä BOOST-hankkeen(Siirryt toiseen palveluun) kanssa.

Vehreä suunnitteluosaaminen on uusi perustaito

Monihyötyisyyden tavoite edellyttää uutta osaamista ja tietoa monista eri teemoista, kuten luonnon monimuotoisuudesta, ekosysteemipalveluista, ihmisten hyvinvoinnista, luonnon kokonaisheikentymättömyydestä ja maaperästä. Nämä eivät ole irrallisia teemoja, vaan toisiinsa kytkeytyvä kokonaisuus.

Kokonaisuuden ohella on tunnistettava, että mitä teknisempiä viherratkaisut ovat, sitä tärkeämpää on niiden laadukas suunnittelu ja hoito. Viherrakenteita suunniteltaessa ei tulisi tuijottaa vain rakenteiden pinta-alaa, vaan ennen kaikkea niiden laatua. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa esimerkiksi maannosten paksuutta viherkatoissa ja erilaisissa istutusaltaissa. Ja parhaimmillaan erilaisten luontotyyppien ekologisen tilan arvottamista ja huomioimista.

Vehreä kaupunkisuunnittelu ja sen edellyttämä uusi osaaminen ovat tarpeellisia. Ei valinnaisuus, vaan välttämätön suunnan muutos.

Uudenmaan liiton omassa viherympäristöihin linkittyvässä työssä haetaan monihyötyisiä ratkaisuja, joissa huomioidaan niin ilmastonmuutoksen hillinnän, sopeutumisen kuin monimuotoisuudenkin näkökulmat. Viherympäristön arvo ilmastotyön välineenä on tunnistettu muun muassa Hiilineutraali Uusimaa 2030 -tiekartassa. Myös Uudenmaan liiton alueellisessa ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelmassa, Ilmastokestävä Uusimaa 2030 -tiekartassa, monihyötyiset ratkaisumallit esitetään läpäisevänä periaatteena.

Tarpeellinen lisä kaupunkien vihreisiin ilmastotekoihin on Suomen 10 suurimman kaupungin sitoumus luontokadon pysäyttämiseen. Sitoumuksessaan kaupunkien johtajat tunnustavat kaupunkien siniviheralueiden kehittämisen ja ylläpitämisen tärkeäksi niin luonnon monimuotoisuuden tukemisessa kuin asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä.

Sitoutuminen on tärkeää. Vaikka ihmistoiminnan keskittäminen on yksi tärkeimmistä keinoista säästää luonnonympäristöjä ja varjella niiden tarjoamia ekosysteemipalveluja, kaupungistuminen on yksi merkittävimmistä luontokadon ajureista. Rakentaminen – paikasta riippumatta – kuluttaa luonnonvaroja, pirstoo elinympäristöjä ja katkoo ekologisia yhteyksiä. Ilmastonmuutos lisää luonnonekosysteemeihin kohdistuvaa painetta ja toisaalta nostaa esiin viheralueiden ja -elementtien merkitystä hyvinvoinnillemme. Juuri siksi vehreä kaupunkisuunnittelu ja sen edellyttämä uusi osaaminen ovat tarpeellisia. Ei valinnaisuus, vaan välttämätön suunnan muutos.

Eija Hasu

Kirjoittaja on Uudenmaan liiton maakunta-arkkitehti, jonka erityisalaa ovat kulttuuriympäristöt ja asumisen teemat.

Yhteystiedot:

040 556 0238, eija.hasu@uudenmaanliitto.fi

Simo Haanpää

Kirjoittaja työskentelee Uudenmaan liitossa ilmastoasiantuntijana sopeutumisen ja Regions4Climate-hankkeen parissa.

Yhteystiedot:

050 525 5706, simo.haanpaa@uudenmaanliitto.fi

Tutustu myös näihin

Uutinen

1.6.2026

Uusi käsikirja tukee luonnon monimuotoisuuden huomioimista maankäytön suunnittelussa

Uudenmaan liiton julkaisemassa käsikirjassa tarkastellaan luonnon monimuotoisuutta kuntien esimerkkien kautta sekä tarjotaan käytännön työkaluja ja näkökulmia kaavoittajien, suunnittelijoiden ja päättäjien tueksi.

Uutinen

29.5.2026

Uusi Horisontti Eurooppa CIRCULANDIA-hanke edistää kiertotalouden mukaisia ruokajärjestelmiä, uudistavaa maataloutta ja pakkausten uudelleenkäyttöä

Euroopan komissio on myöntänyt Horisontti Eurooppa -rahoituksen kiertotalouden mukaisia ruokajärjestelmiä kehittävälle CIRCULANDIA-hankkeelle.

Lisää ajankohtaisia aiheita