Uusimaalaiset toimijat tavoittelevat kiertotalouden edelläkävijyyttä

Uudenmaan kunnat, kehitysyhtiöt, TKI- ja muut toimijat vauhdittavat yhdessä yhteiskunnan siirtymistä kiertotalouteen. Edelläkävijyyttä tavoittelevat tahot aloittivat keskustelut 8. toukokuuta vapaaehtoisesta alueellisesta kiertotalouden green deal -sitoumuksesta. Sitoumusta valmistelee Uudenmaan liitto. Se perustuu ympäristöministeriön valtakunnalliseen green deal -valmisteluun.
– Osa kunnista on jo asettanut korkeat ilmasto- ja kiertotaloustavoitteet, mutta maakunnassa on vielä paljon tehtävää sekä ilmastotyössä että kiertotalouden edistämisessä. Nyt haluamme luoda yhdessä isompia sitoumuksia ja luoda vaikuttavuutta koko Uudenmaan alueella, kommentoi Uudenmaan liiton johtava ilmastoasiantuntija Pia Tynys.
Tarkoituksena on saavuttaa materiaalien käytön tehostamista ja merkittäviä päästövähennyksiä rakennus- ja maa-ainessektorilla, materiaalinkierrossa, ruokasektorilla ja energiantuotannon uudistamisessa. Lisäksi tuetaan kulutuksen vähentämistä edistämällä jakamistaloutta maakunnassa.
– Kiertotaloudessa tärkeää on uusiutumattomien raaka-aineiden käytön vähentäminen, resurssituottavuus ja materiaalien kiertoasteen nostaminen. Kiertotalouden edelläkävijyys vahvistaa alueen elinvoimaisuutta, houkuttelee investointeja, rahoitusta ja osaajia sekä vahvistaa yritysten kasvumahdollisuuksia, Tynys jatkaa
Kunnianhimoiset hiilineutraaliustavoitteet vaativat mittavia tekoja
Uusimaalaiset toimijat aloittivat yhteisen kiertotalouden green deal -sitoumuksen valmistelun Uudenmaan liiton hallinnoiman Uudenmaan kiertotalouslaakson johdolla. Keskusteluja käytiin yhteisiin tavoitteisiin sitoutumisesta sekä sopivien sektoreiden ja muutosalueiden tärkeydestä ja keinoista.
Uudenmaan kiertotalouslaakso on maakunnallinen kiihdyttämö, joka koordinoi kiertotaloustyötä kokoamalla eri sektoreiden toimijat ja hankkeet yhteen, etsimällä uusia ratkaisuja, projekteja sekä tukemalla pilottien käynnistämistä kiertotalouden edistämiseksi.
– Pyrimme kiertotaloudessa maailman kärkeen ja uskomme sen tuovan päästövähennyksiä, uusia liiketoimintaratkaisuja sekä työpaikkoja alueelle, kertoo Uudenmaan kiertotalouslaakson projektipäällikkö Simo Karetie.
Alueellinen yhteistyö sitoumusten valmistelemiseksi jatkuu kesällä ja syksyllä toimenpideohjelman valmistelulla.
Green deal -prosessit vauhdittavat haasteiden ratkaisua
Suomen hallitus on asettanut tavoitteita uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen vähentämiselle sekä resurssituottavuudelle ja kiertotalousasteen tuplaamiselle vuoteen 2035 mennessä. Kiertotaloustoimet tukevat hiilineutraaliuden saavuttamista ja kestävää taloutta.
Vapaaehtoiset kiertotalouden green deal -sitoumukset ovat yksi keskeinen toimi matkalla kohti tavoitteita. Siinä mukaan lähtevät toimialat, maakunnat ja alueet asettavat omia tavoitteita ja määrittelevät vaikuttavimpia toimia tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ympäristöministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö vetävät yhteistyössä kiertotalouden green deal -prosesseja eri sektoreilla sekä koordinoivat tavoitteita maanlaajuisesti.
Lisätietoja:

Pia Tynys
Kestävyyspäällikkö
Uudenmaan ilmastotyö, vihreä siirtymä, Hiilineutraali Uusimaa -tiekartta

Simo Karetie
Projektipäällikkö
simo.karetie@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan kiertotalouslaakso, KOPPI-hanke
Tutustu myös näihin

18.6.2025
Uudenmaan ilmastoriski- ja haavoittuvuustarkastelu tuo esiin alueen haavoittuvuuksia ja tarkastelee alueen varautumistarpeita
Uudenmaan liitto on julkaissut ilmastoriski- ja haavoittuvuustarkastelun, joka antaa alueellisen kokonaiskuvan ilmastonmuutoksen aiheuttamista riskeistä Uudellamaalla. Raportti toimii pohjana maakunnan ensimmäiselle sopeutumissuunnitelmalle ja parantaa tietoutta alueellisista ilmastoriskeistä.

18.6.2025
Ilmastokasvo Hanna Mattila ilahtuu yhteistyöstä yli rajojen
Keväällä Uudenmaan liitossa aloittanut erityisasiantuntija Hanna Mattila työskentelee maakunnan ilmaston, kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden parissa.

18.6.2025
Syksyn EAKR-haku tarjoaa rahoitusmahdollisuuksia erityisesti energiatehokkuutta, energiamurrosta ja ilmastopäästövähennyksiä vauhdittaville hankkeille
Elokuussa avautuva Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) haku tarjoaa rahoitusta hankkeille, joilla tuetaan Uudenmaan ilmastotyötä ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä.

16.6.2025
Uudenmaan liitto mukaan kiertotalouden green deal -sitoumukseen: tavoitteena luonnonvarojen käytön vähentäminen 2015 vuoden tasolle
Uudenmaan liitto on liittynyt kansalliseen kiertotalouden green deal -sitoumukseen edistääkseen kestävää, resurssiviisasta tulevaisuutta. Sitoumus tukee kuntia konkreettisissa toimissa ja avaa uusia mahdollisuuksia kiertotalouden ratkaisujen kehittämiseen ja pilotointiin.