Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Blogi

Yksi artikla ei saa kaataa tarpeellista asetusta – Vaikuttamistyö luonnon ennallistamisen ympärillä EU:ssa jatkuu

Silja Aalto
Ilmakuva Hangon kirkosta ja taloista lähialueella. Taustalla meri.

Keskustelu EU:n ennallistamisasetuksen kuudennen artiklan vaikutuksista suomalaisiin kaupunkeihin sähköistyi alkuvuonna. Hyvä niin, sillä asia on tärkeä: luontokato on pysäytettävä, luonnon monimuotoisuutta tulee vahvistaa ja luontoa tarvitaan myös kaupungeissa. Samalla moni oivalsi, että ehdotetussa asetuksessa on kyse paljon muustakin kuin metsistä, kirjoittaa Silja Aalto.  

Nyt samaa keskustelua käydään EU-areenoilla. Meidän ja kumppaniemme viestejä on kuunneltu kiinnostuneina niin kotimaassa kuin Brysselissäkin. Toivoa on, että kaupunkeja koskevan kuudennen artiklan lopullinen muotoilu on järkevä, toteuttamiskelpoinen ja luonnon monimuotoisuutta edistävä. Vaikuttamistyötä pitää silti jatkaa sinnikkäästi. 

Lähtöasetelma on Suomen kaupungeille epäreilu 

Ennallistamisasetuksen kuudennen artiklan ehdotus vaatii lisäämään kaupunkeihin viheralueita viidellä prosentilla kaupunkien hallinnollisen alueen pinta-alasta laskettuna. Näin olisi myös täällä, jossa kaupungit ovat Euroopan vehreimpiä. Artikla koskisi Suomessa 63 kuntaa. 

Artiklaan ehdotetut raamit viheralueiden lisäämiselle kaupungeissa ovat erikoiset: Viheralueiden lisäyksen määrä lasketaan kokonaispinta-alasta. Vaatimusten kannalta ei ole merkitystä, kuinka paljon viheralueita kaupungissa jo nykyisellään on. Viheralueiden laadustakaan ei puhuta mitään: Jos pinta-ala on ainoa mittari, niin moottoritien reunanurmi katsotaan yhtä arvokkaaksi kuin vastaavan kokoinen pala ikimetsää. 

Keskenään erilaisia kaupunkeja koskisivat samalla kaavalla lasketut lisäysvelvoitteet.

Kaikkia kaupunkeja, jotka artiklan piirissä eri puolilla EU:ta olisivat, koskisivat siis samalla kaavalla lasketut lisäysvelvoitteet: Mitä laajempi kunta, sitä enemmän vihreää pitäisi lisätä. Tämä tekee yhtälöstä Suomen kuntarakenteella jopa mahdottoman. Viheralueiden lisääminen kuulostaa toki lähtökohtaisesti hyvältä eikä viisi prosenttia tunnu ehkä paljolta – mutta mistä se pinta-ala olisi pois ja mitä siitä seuraisi? 

Lisää kaupunkia metsiin? 

Eteläisessä Euroopassa tiiviisti rakennetut, mutta pinta-alaltaan suhteellisen pienet kaupungit voisivat hoitaa kuudennessa artiklassa ehdotetut lisäykset esimerkiksi katupuustoa täydentämällä ja muuttamalla muutamia joutomaita viheralueiksi. Suomessa artiklan muotoilut eivät yksinkertaisesti toimi kaupunkien suuren pinta-alan ja niiden metsäisyyden, rakennetun alueen suhteellisen vähäisen osuuden sekä taajamien vehreyden vuoksi. 

Laajoissa suomalaiskaupungeissa, joissa rakennettua aluetta voi olla vain joitakin prosentteja koko kunnan pinta-alasta, on vaadittu lisäys joko hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta saavuttaa. Katupuut, joutomaat, viherkatot ja vastaavat eivät riitä lähimainkaan, kun kyse olisi sadoista neliökilometreistä uutta viheraluetta. 

Esimerkiksi Raaseporissa viisi prosenttia kaupungin kokonaispinta-alasta on noin 118 neliökilometriä. Tämän määrän voisi täyttää muuttamalla noin puolet kaupungin alueella sijaitsevista hyvätuottoisista ja huoltovarmuuden kannalta tärkeistä viljelymaista viheralueiksi. Vaihtoehtona olisi purkaa ja viherryttää jo rakennettuja alueita, kuten Tammisaaren kulttuuriympäristöltään arvokas keskusta. Kaupungin pinta-alasta nyt jo 38 % on viheraluetta ja yli puolet vesialueita. 

Periaatekuva: Ennallistamisasetuksen ehdotuksen kuudes artikla edellyttää lisäämään kaikkiin kolmeen kaupunkiin yhtä suuren määrän viheralueita (+ 5 % laskettuna kokonaispinta-alasta) vuoteen 2050 mennessä. Olemassa oleva viherpinta-ala eikä kaupungin rakenne vaikuta siihen, kuinka paljon viherpinta-alaa tulee lisätä.
Periaatekuva: Ennallistamisasetuksen ehdotuksen kuudes artikla edellyttää lisäämään kaikkiin kolmeen kaupunkiin yhtä suuren määrän viheralueita (+ 5 % laskettuna kokonaispinta-alasta) vuoteen 2050 mennessä. Olemassa oleva viherpinta-ala eikä kaupungin rakenne vaikuta siihen, kuinka paljon viherpinta-alaa tulee lisätä. 

Artiklan nykyinen muotoilu johtaisi erittäin vaikeisiin valintoihin. Mistä luovutaan tai mihin nykyisiä toimintoja kaupungeissa viheralueeksi muutettavilta alueilta siirrettäisiin? Jo pelkästään Uudellamaalla kyse olisi satojen neliökilometrien laajuisista muutoksista alueilla, joita nykyisin käytetään asumiseen, liikenteeseen ja elinkeinotoimintaan. 

Myös pitkälle aikavälille suunnitellut ja kestävyyden eri näkökulmista tarkasti punnitut tulevaisuuden maankäytön valinnat menisivät isolta osin uusiksi. Riskinä olisi toimintojen hajautuminen niihin kuntiin, joita artikla ei koske – siis pitkälti nykyisille maaseutualueille. Toki osa toiminnoista tarvitsee nimenomaan kaupunkisijainnin, eivätkä hajautetut paikat kelpaisi. 

Viisi prosenttia voi tuntua pieneltä – mutta mistä toiminnoista se olisi pois ja mitä siitä seuraisi? 

Kuudes artikla koskee nykymuodossaan noin joka viidettä suomalaiskuntaa. Jos tarkkoja ollaan, velvoite uusista viheralueista kohdistuu näiden kuntien yhteispinta-alaan, ei yksittäiseen kuntaan. Onkin pohdittu, voisiko viheralueita lisätä enemmän sellaisiin kuntiin, joissa on väljempää? 

Ongelmana on, että ne kunnat, joissa on vain vähän rakennettua ympäristöä ja joissa siis on tilaa, ovat jo nykyisellään suurelta osin viheraluetta. Viheraluetta ei voi lisätä viheralueelle. Maaseutumaiset kaupungit ovat siis vaikeuksissa jo omien lisäysmääriensä kanssa – muuttaako viheralueiksi rakennettuja alueita vai peltoja? Mitä jos näille kaupungeille lankeaisi hoidettavaksi omien lisäksi myös muiden kaupunkien lisäykset? 

Kokonaisvaikutukset jääneet arvioimatta  

Lainsäädännön seurauksia tulisi aina peilata etukäteen monelta kantilta. Kuudennen artiklan ehdotuksen vaikutusten arviointi näyttää kuitenkin ilmeisistä valuvioista päätellen jääneen vähäiseksi. 

Kaupungistuminen on käynnissä oleva maailmanlaajuinen ilmiö, halusimme sitä tai emme. Vaikka kasvua ei kaupungeissa erityisesti tavoiteltaisi, vetävät koulutus- ja työmahdollisuudet väestöä suuriin keskittymiin. Kasvuun pyritään kaupungeissa varautumaan kaavoittamalla riittävästi asuntoja, jotta asumiskustannukset pysyisivät kohtuullisina eikä asuntopulaa syntyisi. Itse asiassa asuntoja tarvitaan lisää, vaikkei kaupunkien väestö kasvaisi, sillä yhä suurempi osa asuu tulevaisuudessa yksin. Palvelut ja yrityksetkin tarvitsevat tilaa.  

Kaupunkisuunnittelun yhteensovittava perustehtävä tuntuu unohtuneen kuudennen artiklan valmistelussa. 

Millaisin periaattein maankäyttöä jatkossa kehitetään? Jos nykyisen kaupunkirakenteen tehostamisen sijaan päinvastoin edellytetään siirtämään toimintoja ‘jonnekin muualle’, on haitallisten ympäristövaikutusten syntyminen väistämätöntä. Tämä alue- ja yhdyskuntarakenteen hajautuminen aiheuttaa muun muassa metsäkatoa ja viljelymaan menetyksiä, pirstoo ekologista verkostoa, hävittää hiilinieluja, lisää liikennettä, edellyttää mittavaa uuden infran rakentamista sekä heikentää elinkeinoelämän edellytyksiä ja kulttuurimaisemien arvoja. 

Suomessa maankäyttö- ja rakennuslaki sisältää luontoarvojen ja viheralueiden huomioon ottamisen kaikilla kaavatasoilla. Lisäksi kaupungit kehittävät jatkuvasti omia suunnittelukäytäntöjään. Esimerkiksi vihreän infran integrointi osaksi kaupunkeja etenee. Kaupunkisuunnittelu on erilaisten tavoitteiden ja tarpeiden sovittamista yhteen – tavoitteena on kaikki eri kestävyyden näkökulmat huomioon ottava kokonaisuus. Tämä kaupunkisuunnittelun perustehtävä tuntuu unohtuneen kuudennen artiklan valmistelussa. 

On huomattava myös, että kuudennen artiklan ehdotus ei kohdistu pelkästään suuriin ja kasvaviin kaupunkeihin, vaan myös lukuisiin pieniin kaupunkeihin – myös väestöään menettäviin, joissa on omat haasteensa saavuttaa vaaditut lisäykset. 

Pohjolan kaupunkien ääni kuuluviin  

Pohjoismaisten kaupunkien vehreys, laajuus, rakenteen väljyys ja väen vähyys saattavat olla yllätys kaupunkimaisempaan ja tiiviimpään tottuneelle. Siksi kansainvälisissä yhteyksissä, erityisesti yhteisistä pelisäännöistä sovittaessa, on tärkeää tuoda kaupunkiemme erityisluonnetta esiin. 

Ennallistamisasetuksen kuudes artikla pitää muotoilla niin, että eri maiden ja kaupunkien erilaiset lähtötilanteet otetaan paremmin huomioon. Lisäksi artiklan tulee aidosti edistää luonnon monimuotoisuuteen liittyviä tavoitteita – ilman että se samalla toimii esimerkiksi ilmastotavoitteita vastaan. Tässä omat ehdotuksemme kiteytettynä:  

Viemme kevään EU-keskusteluihin kuudetta artiklaa koskevia muutosehdotuksia yhteistyössä kaupunkien, Kuntaliiton ja muiden kumppanien kanssa. Suomen kansallisen kannan(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun) kanssa olemme samoilla linjoilla.

Ennallistamisasetuksen käsittely on jo venynyt alkuperäisestä aikataulusta. Jotain kertoo sekin, että asiaa työstävät valiokunnat saivat monta tuhatta muutosehdotusta. Viilattavaa siis riittää ennen EU-parlamentin käsittelyä, jonka jälkeen pääsevät käyntiin trilogi-neuvottelut parlamentin, neuvoston ja komission kesken. Näihin Suomen kanta toivottavasti tulee sekä parlamentin että neuvoston kautta vahvasti mukaan.

Ennallistamisasetus ja artikla 6 

  • Euroopan komissio julkaisi kesällä 2022 ehdotuksensa ennallistamisasetuksesta, jonka tavoitteena on parantaa luonnon tilaa ja monimuotoisuutta.  
  • Ennallistamisasetuksen kuudes artikla koskee kaupunkeja. Suomessa artiklan piirissä olisi 63 kuntaa.  
  • Uudellamaalla artiklan piiriin kuuluisi puolet kunnista: Hanko, Raasepori, Lohja, Karkkila, Espoo, Kauniainen, Helsinki, Vantaa, Kerava, Järvenpää, Tuusula, Hyvinkää ja Porvoo.   
  • Ennallistamisasetuksen käsittely etenee seuraavaksi EU-tasolla. Uudenmaan liitto pyrkii yhdessä alueen kuntien ja muiden toimijoiden kanssa vaikuttamaan kuudennen artiklan sisältöön kevään 2023 aikana. 

Silja Aalto

Kirjoittaja on Uudenmaan liiton ympäristöasiantuntija, joka työskentelee luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäytön sekä viherrakenteen ja ekosysteemipalveluiden parissa.   

Yhteystiedot:

050 303 5952, silja.aalto@uudenmaanliitto.fi