Uutinen
17.12.2024
Helmikuussa avautuvassa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) haussa toivotaan hakemuksia erityisesti hankkeilta, joilla tavoitellaan energiatehokkuuden edistämistä, kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä sekä kiertotaloutta.
Uutinen
5.12.2024
Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta kokoontui eduskunnassa 3.12. Kokouksen aiheena oli koheesiopolitiikan tulevaisuus Etelä- ja Länsi-Suomen näkökulmasta katsottuna. Puhetta johti neuvottelukunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eemeli Peltonen (sd).
Uutinen
28.11.2024
Uudenmaan liitto osallistui Euroopan kilpailukykyisimpien ja varakkaimpien alueiden (ns. Power Regions of Europe) kokoukseen 20.11. Brysselissä. Tapaamisessa esiteltiin ryhmän valmistelema kannanotto koskien EU:n koheesiopolitiikkaa vuodesta 2028 eteenpäin.
Uutinen
13.11.2024
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta toteuttava EAKR-rahoitushaku on avoinna 15.1.2025 asti. Etsimme rahoitettavaksi hankkeita, joilla parannetaan tutkimus- ja innovointivalmiuksia, kehittyneiden teknologioiden käyttöönottoa, digitalisaation hyödyntämistä sekä PK-yritysten kasvua ja kilpailukykyä. Rahoitusta on jaossa
2 670 000 euroa.
Uutinen
1.11.2024
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaku on avattu 1.11.2024. Haku on jaettu kahteen osaan: kehittämishankkeet ja vaativien EU-hankkeiden valmistelu.
Uutinen
8.10.2024
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaku aukeaa 1.11.2024. Haku on jaettu kahteen osaan: kehittämishankkeet ja vaativien EU-hankkeiden valmistelu.
Uutinen
6.9.2024
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan, mitä Uudenmaan AKKE-rahoituksella on saatu aikaan sekä samalla osallistumaan näillä näkymin Uudenmaan liiton viimeiseen AKKE-hakuinfoon. Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 30. lokakuuta klo 12–16 Pikku-Finlandiassa Helsingissä. Hakuinfoon voi osallistua myös etänä.
Uutinen
13.8.2024
EU:n Itämeren alueen Interreg-ohjelma (Interreg Baltic Sea Region, BSR) on avannut rahoitushaun, jonka avulla Interreg BSR- sekä muut EU-hankkeet voivat tehdä keskenään yhteistyötä. Project Platform -nimisen rahoitushaun tarkoituksena on hyödyntää eri hankkeiden tuotoksia ja tuloksia yhteistyössä.
Uutinen
12.8.2024
EU:n Central Baltic -ohjelma tarjoaa lokakuussa mahdollisuuden hakea rahoitusta pienille hankkeille, joiden tavoitteena on edistää alueellista kehitystä keskisen Itämeren alueella.
Artikkeli
9.8.2024
Digitaaliset kaksoset kulttuurialan ekosysteemin elvyttämisessä -hanke avasi uusia näkymiä taiteeseen ja kulttuuriin teknologian avulla. Uudenmaan liitto tuki hanketta alueellisen kehittämisen ja elinvoiman AKKE-rahoituksella.
Artikkeli
27.6.2024
Carbon Neutral Experience -hanke käynnisti toimet, joiden tavoitteena on tehdä Uudenmaan matkailualasta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Uudenmaan liitto tuki hanketta alueellisen kehittämisen ja elinvoiman AKKE-rahoituksella.
Uutinen
13.6.2024
Maakuntahallitus päätti 10.6., että Tallinnan tunnelin jatkosuunnittelun hanke- ja investointisuunnitelman laadintaan myönnetään rahoitus kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahasta (AKKE). Maakuntajohtaja Tuija Telén on aiemmilla päätöksillään myöntänyt rahoituksen yhdeksälle pienemmälle hankkeelle.
Artikkeli
7.5.2024
Eurooppalaisen TKI-yhteistyön kehittäminen ja vahvistaminen Uudellamaalla -hanke tehosti maakunnan toimijoiden osaamista EU-rahoituksen hakemisessa. Hankkeessa luotiin valmiuksia tavoitella EU-rahoitusta paremman hankevalmisteluosaamisen avulla. Uudenmaan liitto tuki hanketta alueellisen kehittämisen ja elinvoiman AKKE-rahoituksella.
Uutinen
7.5.2024
Olemme koonneet tuoreeseen julkaisuun onnistumisia hankkeista, joita olemme rahoittaneet kansallisella Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman rahoituksella, niin sanotulla AKKE-rahoituksella. Mukana on 12 esimerkkihanketta, jotka saivat rahoituspäätökset vuosina 2021 ja 2022.
Uutinen
3.4.2024
Järjestämme kolme starttikoulutusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta rahoitusta saaneille EAKR- ja JTF-hankkeille. Opastamme hyvän hallinnon, seurannan ja raportoinnin käytännöissä.
Uutinen
26.3.2024
Kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaun pienimuotoisille uusimaalaisille selvityshankkeille on avoinna. Tuen määrä hanketta kohti on 20 000–50 000 euroa, ja hankkeen kesto voi olla enintään tämän vuoden loppuun. Rahoituksen haku päättyy 29. huhtikuuta.
Uutinen
7.2.2024
Suomen maakunnassa. Tällä hakukierroksella Uudellamaalla teemoina painottuvat erityisesti matkailualojen ja yritysten uudistuminen, vihreä siirtymä sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdyttäminen. Rahoitusta on jaossa 7,5 miljoonaa euroa.
Artikkeli
5.2.2024
Onko kunnassanne tai organisaatiossanne kehitystarve, johon paikalliset tai alueelliset resurssit eivät riitä? Onko idea hankkeesta, joka kannattaisi toteuttaa laajemmassa yhteistyössä? EU:n alueellisen yhteistyön Interreg-ohjelmissa on parhaillaan käynnissä rahoitushakuja, joihin kannattaa tarttua.
Uutinen
18.1.2024
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) Etelä-Suomen rahoitushaussa oli syksyllä 2023 Uudeltamaalta mukana 30 hanketta. Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö esittävät rahoitusta kolmelletoista hankkeelle, joista neljä on usean maakunnan alueella toteutettavia. Hankkeille esitetään myönnettäväksi lähes 4,5 miljoonaa euroa.
Uutinen
18.1.2024
Uudenmaan liitto avaa tammikuun lopussa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun viidessä Etelä-Suomen maakunnassa. Mukana ovat Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnat. Haku on avoinna 30.1.–1.3.2024, ja ensimmäinen hakuinfo on avautumispäivänä.