Uutinen
3.3.2025
Uudenmaan ja Pohjois-Pohjanmaan liitot toteuttivat yhteisen skenaariotyön, jossa hahmotettiin maakuntien vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja näiden vaikutuksia vuoteen 2050 asti. Työ auttaa ohjaamaan tulevaisuutta haluttuun suuntaan.
Uutinen
3.3.2025
Uusimaa on jatkossakin vahvasti kasvava maakunta. Uudenmaan liiton tuoreessa selvityksessä väestön ja työpaikkojen kehityssuuntia ennakoidaan aina vuoteen 2060 asti. Kasvun nopeus ja sen suuntautuminen Uudenmaan eri alueille voivat kuitenkin vaihdella merkittävästi tulevina vuosikymmeninä.
Ilmoitus
3.3.2025
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 24. helmikuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
26.2.2025
Perusväylänpidon rahoituksen nosto on oikeansuuntainen, mutta Suomen liikenneinfran pitkän aikavälin kehittäminen jää kevyeksi, todetaan Uudenmaan liiton antamassa lausunnossa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnokseen.
Uutinen
24.2.2025
Maanantaina 24. helmikuuta kokoontunut Uudenmaan maakuntahallitus päätti hyväksyä nähtäville maakunnan kehittämistä ohjaavan Uusimaa-ohjelman 2026–2029 työohjelman ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Myös vihreään siirtymään keskittyvän VISIO-kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksyttiin nähtäville ja päätettiin kuuluttaa vireille.
Uutinen
24.2.2025
Uuden maakuntaohjelman eli Uusimaa-ohjelman valmistelutyö on käynnistynyt, ja sitä tehdään yhteistyössä Uudenmaan kuntien ja kehittämistoimijoiden kanssa. Vuoden loppuun mennessä valmistuva ohjelma tulee olemaan voimassa vuosina 2026–2029.
Ilmoitus
24.2.2025
Uusimaa-ohjelma 2026–2029 määrittää Uudenmaan kehittämisen suunnan neljäksi vuodeksi sekä pidemmän aikavälin tavoitteet. Se kuvaa maakuntamme mahdollisuudet ja menestymisen edellytykset sekä ohjaa maakunnan hankerahoitusta.
Uutinen
24.2.2025
Mitkä teemat nousevat pinnalle koko maakunnan kehitystä luotsaavassa Uusimaa-ohjelmassa? Entä miten vihreä siirtymä ja maailman mullistukset näkyvät VISIO-kaavassa? Järjestämme kevään kynnyksellä neljä seututilaisuutta eri puolilla Uuttamaata.
Blogi
21.2.2025
Vuonna 1995 tapahtui ainakin kolme merkittävää asiaa: Uudenmaan liiton perussopimus astui voimaan, Suomi liittyi Euroopan unioniin ja maamme voitti historiansa ensimmäisen jääkiekon MM-kullan.
Artikkeli
20.2.2025
Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n mukaan Uudenmaan väestönkasvu jatkuu voimakkaana seuraavat 15 vuotta. MDI:n väestöennusteessa on kuvattu väestökehityksen perusuran lisäksi kolme vaihtoehtoista skenaariota: korkean maahanmuuton skenaario, vähäisen maahanmuuton skenaario ja hyvin vähäisen maahanmuuton skenaario
Artikkeli
14.2.2025
Uusi yhteistyöryhmä tukee vihreän siirtymän hankkeita Uudellamaalla. Ryhmää luotsaava Petra Ståhl uskoo, että Uusimaa voi olla edelläkävijä siirtymässä. Varapuheenjohtaja Alpo Tani peräänkuuluttaa kestävyysnäkökulmaa, vaikka se mahdollisesti monimutkaistaakin asetelmaa.
Uutinen
12.2.2025
Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntajohtajien delegaatio teki vaikuttamismatkan Brysseliin 4.–5. helmikuuta 2025.
Uutinen
12.2.2025
Uudenmaan liiton selvityksessä hahmotellaan, minne sähkö- ja vetyasemia sekä biokaasun jakelupisteitä tulisi sijoittaa, jotta ne palvelisivat tehokkaasti Uudenmaan alueen kuljetusreittejä ja logistiikkakeskuksia. Siirtymää vauhdittaa EU:n AFIR-asetus.
Uutinen
10.2.2025
Uudenmaan vesihuollon tulevaisuuden vaihtoehtoja tarkastellaan juuri valmistuneessa alueellisessa yleissuunnitelmassa. Suunnitelma on osa laajempaa alueellista vesihuoltostrategiaa, ja tarjoaa kunnille ja vesihuoltolaitoksille suuntaviivoja päätöksenteon tueksi.
Uutinen
7.2.2025
Luontoalueiden väliset ekologiset yhteydet ovat keskeinen edellytys luonnon monimuotoisuuden säilymiselle muuttuvassa ilmastossa. Työkalu auttaa arvioimaan, kuinka hyvin kunnan alueella tunnistetut ekologiset yhteydet toimivat, ja millaisia esteitä, kaventumia tai muita ongelmakohtia yhteyksien alueella on.
Uutinen
6.2.2025
Teollisuuspolitiikka oli aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 6. helmikuuta. Työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Antti Valle kertoi webinaarissa joulukuussa julkaistusta teollisuuspoliittisesta strategiasta, joka kokoaa yhteen Suomen teollisuuden uudistumista ja kasvua sekä kuvaa Suomen hallituksen teollisuuspolitiikan painopisteitä ja keinoja.
Artikkeli
5.2.2025
Rakennussektori kuluttaa globaalisti neitseellisiä luonnonvaroja enemmän kuin mikään muu inhimillinen toiminta. Se vastaa puolesta maailman vuotuisesta raakamateriaalien kulutuksesta, mikä tarkoittaa myös valtavia ilmastopäästöjä.
Uutinen
5.2.2025
Eduskunta käsittelee helmikuussa lunastuslain korvausperusteiden uudistamista. Hallituksen esityksessä lunastettavasta maasta maksettaisiin markkinahinnan päälle vielä 25 prosentin korotus. Tämä herättää huolta kunnissa, joiden maanhankinta perustuu lähes täysin vapaaehtoisiin kauppoihin.
Uutinen
5.2.2025
Miltä Uusimaa näyttää 25 tai 35 vuoden kuluttua? Uudenmaan liitossa olemme tarkastelleet maakunnan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia sekä väestön ja työpaikkojen kehittymistä pitkällä tähtäimellä. Esittelemme Uudenmaan skenaariotyön ja väestö- ja työpaikkaprojektioiden tuloksia webinaarissa maanantaina 3. maaliskuuta klo 9.00–11.00.
Artikkeli
4.2.2025
Jytta Poijärvi-Miikkulainen työskentelee Siuntion kuntakehitysjohtajana. Hän kuvailee itseään todelliseksi seutuyhteistyöihmiseksi. Siuntio on naapurikuntiensa Hangon, Inkoon ja Raaseporin kanssa yhdistänyt voimansa ja ne ovat rakentaneet yhteisen HIRS-kuntien strategian.