Uutinen
12.9.2023
Uudenmaan maakuntavaltuusto on valinnut uudeksi maakuntajohtajaksi diplomi-insinööri Tuija Telénin. Hän siirtyy maakuntajohtajan virkaan Karkkilan kaupunginjohtajan tehtävästä. Maakuntavaltuusto äänesti maakuntajohtajan valinnasta suljetuin lipuin kokouksessaan tiistaina 12. syyskuuta.
Uutinen
7.9.2023
Uudenmaan liitto pyytää ehdotuksia viestintäverkon rakentamisesta ja viestintäpalvelujen tarjonnasta Inkoon kunnan manneralueella. Hankkeelle valittava toteuttaja voi hakea julkista tukea kiinteän laajakaistarakentamisen tuesta annetun lain (1262/2020) mukaisesti.
Uutinen
7.9.2023
Uudenmaan maakuntahallitus on päättänyt esittää maakuntavaltuustolle, että se valitsee maakuntajohtajan virkaan Jan D. Oker-Blomin tai Tuija Telénin. Molemmat ehdokkaat ovat kaupunginjohtajia Uudeltamaalta: Oker-Blom on Loviisasta ja Telén Karkkilasta.
Uutinen
4.9.2023
Helsinki EU Officen uutena johtajana on aloittanut Janne Leino (M.A.). Vahvan kansainvälisen uran tehnyt Leino siirtyy toimiston johtajaksi Konrad Adenauer -säätiöstä (KAS), jossa hän koordinoi yli sadan maailmanlaajuisen toimiston edunvalvontaa Brysselissä.
Uutinen
4.9.2023
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 4. syyskuuta. Hallitus kävi evästyskeskustelun maakuntajohtajan viran täyttämisestä. Esitys maakuntavaltuustolle tehdään maakuntahallituksen jatkokokouksessa 7.9. valtuustoryhmien kuultua kärkihakijoita.
Uutinen
31.8.2023
Uudellamaalla vieraskielisen väestön määrä kasvaa nopeasti. Vuonna 2040 Uudellamaalla ennustetaan olevan yli 560 000 vieraskielistä, joka olisi lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuoden 2022 lopussa. Lähi-idän ulkopuolisen Aasian kieliä puhuvien asukkaiden määrän ennustetaan Uudellamaalla kasvavan kaikista kieliryhmistä voimakkaimmin.
Uutinen
28.8.2023
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 28. elokuuta. Hallitus päätti antaa lausunnon Kirkkonummen Pohjoisen liikennekäytävän osayleiskaavaehdotuksesta. Maakuntajohtajan tehtävien väliaikaisesta hoitamisesta päätettiin, että aluekehittämisen vastuualueen johtaja Juha Eskelinen toimii maakuntajohtajan sijaisena.
Uutinen
25.8.2023
Uudenmaan maakuntajohtajan rekrytointia valmisteleva maakuntavaltuuston ja -hallituksen jäsenistä koostuva ryhmä on päättänyt, että soveltuvuusarviointien jälkeen kaikki kolme kärkihakijaa jatkaa maakuntahallituksen haastatteluihin ja valtuuston kuultavaksi. Kärkikolmikko on Jan D. Oker-Blom, Niina Pautola-Mol ja Tuija Telén.
Uutinen
25.8.2023
Valmisteilla oleva selvitys kokoaa tietoa Uudenmaan logistiikan viime vuosien kehityksestä, nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä sekä priorisoi ja profiloi maakunnan tiet ja radat tärkeysjärjestykseen.
Uutinen
23.8.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 7. syyskuuta klo 8.15–9.30 keskitytään hyvinvointitalouteen ja sen rooliin Uudenmaan kunnissa. Hyvinvointitalous on päätöksenteon lähestymistapa, joka yhdistää sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden tavoitteet edistäen samalla ihmisten hyvinvointia ja kestävää taloutta.
Uutinen
21.8.2023
Uudenmaan liitto avasi 28. elokuuta rahoitushaun Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa. Samana päivän järjestettiin hakuinfo verkossa. Haku päättyy 29. syyskuuta.
Uutinen
17.8.2023
Uusi tutkimus tarjoaa vertailukelpoista tietoa kuntakohtaisesta matkailutulosta sekä matkailun työllisyysvaikutuksista koko Suomessa. Sen mukaan Uudenmaan välitön matkailutulo eli yritysten matkailijoilta saama liikevaihto oli 4,06 miljardia euroa vuonna 2022.
Uutinen
15.8.2023
Uudenmaan maakuntajohtajan rekrytointia valmisteleva maakuntavaltuuston ja -hallituksen jäsenistä koostuva ryhmä on valinnut haastatteluihin seuraavat virkaa hakeneet: Jan D. Oker-Blom, Niina Pautola-Mol ja Tuija Telén.
Uutinen
9.8.2023
Uudenmaan liitto pyysi ehdotuksia viestintäverkon rakentamisesta ja viestintäpalvelujen tarjonnasta Sipoon kunnan alueella. Hankkeelle valittava toteuttaja voi hakea julkista tukea kiinteän laajakaistarakentamisen tuesta annetun lain (1262/2020) mukaisesti.
Uutinen
7.8.2023
Hakuaika Uudenmaan maakuntajohtajan virkaan päättyi 6. elokuuta. Virkaan haki 18 henkilöä.
Uutinen
4.8.2023
Uusimaa on Euroopan toiseksi innovatiivisin alue alueiden innovatiivisuutta mittaavassa vertailussa (Regional Innovation Scoreboard 2023). Heinäkuussa julkaistun vertailun mukaan Uudenmaan innovaatiokyvykkyys on noussut 18 prosentilla vuodesta 2016.
Uutinen
19.6.2023
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 19. kesäkuuta. Hallitus päätti, että maakuntajohtajan virka julistetaan haettavaksi ja nimesi valintaryhmän valmistelemaan viran täyttämistä. Lisäksi päätettiin Uudenmaan TKI-toiminnan ja yhteistyön strategisen konseptoinnin hankinnasta.
Uutinen
16.6.2023
Maakuntahallitus päätti myöntää viidelle hankkeelle rahoitusta Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahasta (AKKE). Maakuntajohtaja on myöntänyt päätöksellään rahoituksen kahdeksalle pienemmälle hankkeelle. Kaikkiaan saimme tammi–maalisuussa avoinna olleeseen rahoitushakuun 43 hakemusta.
Uutinen
16.6.2023
LuoTo-hankkeessa luodaan konkreettiset askelmerkit luovien alojen kestävään tulevaisuuteen. Kevään työpajojen pohjalta luonnostellaan kesän aikana toimenpideohjelma, jota luovan alan toimijat pääsevät elokuussa kommentoimaan.
Uutinen
13.6.2023
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui tiistaina 13. kesäkuuta Helsingin kaupungin valtuustosalissa. Käsittelyssä oli Uudenmaan liiton toimintakertomus ja tilinpäätös 2022, tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 ja eron myöntäminen Ossi Savolaiselle maakuntajohtajan virasta eläkkeelle siirtymisen vuoksi.