Uutinen
20.9.2024
Euroopan liikkujan viikkoa vietetään 16.–22. syyskuuta. Viikon tarkoituksena on herättää ihmisiä pohtimaan päivittäisiä liikkumisvalintojaan sekä niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen. Samaa teemaa edistää myös EU:n Interreg Central Baltic -ohjelman rahoittama Cycle4Climate-hanke. Hankkeen tavoitteena on vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä Itämeren keskisen alueen kaupungeissa.
Artikkeli
13.9.2024
Uudenmaan liiton asiantuntijat tapaavat kuntien kollegoita kevään ja syksyn aikana. Kuntakierroksen tapaamisissa tavataan kuntien johtoa ja elinkeinojen kehittäjiä sekä kuullaan kuntien ajankohtaisia asioita ja toiveita liitolle.
Artikkeli
12.9.2024
Kestävä kulutus ja kiertotalous olivat aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12. syyskuuta. Webinaarissa keskusteltiin potentiaalista, hyödyistä ja esteiden purkamisesta. Myös kuluttajien asennemuutos, yrityskehitys ja osaamisen vahvistuminen olivat esillä. Kestävien kulutustapojen edistämisessä tarvitaan tiedon jakamista korjauspalveluista ja hyvistä esimerkeistä.
Artikkeli
12.9.2024
Pitkään Uudenmaan liitossa työskennellyt Eero Venäläinen aloitti elokuun alussa aluekehitysjohtajana. Toimintaympäristö on kovassa muutoksessa, mutta hän luottaa tulevaisuuteen.
Uutinen
11.9.2024
Tervetuloa keskustelemaan, miten ilmastonmuutoksen riskit vaikuttavat yhteiskunnan toimivuuteen ja miten varmistamme yhteiskuntamme toimivuuden muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa. Uudenmaan ensimmäisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman valmistelu käynnistyy keskiviikkona 6. marraskuuta.
Uutinen
6.9.2024
Kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmää uudistetaan vastaamaan kuntien uutta roolia sekä sote-uudistuksen voimaantulon ja TE-palvelujen uudistuksen jälkeistä tilannetta. Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien kansanedustajat kokoontuivat keskustelemaan aiheesta eduskunnassa 5. syyskuuta.
Uutinen
6.9.2024
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan, mitä Uudenmaan AKKE-rahoituksella on saatu aikaan sekä samalla osallistumaan näillä näkymin Uudenmaan liiton viimeiseen AKKE-hakuinfoon. Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 30. lokakuuta klo 12–16 Pikku-Finlandiassa Helsingissä. Hakuinfoon voi osallistua myös etänä.
Uutinen
6.9.2024
Talouden heikkenevä suhdannetilanne on näkynyt Uudellamaalla työttömyyden kasvuna viimeisen vajaan puolentoista vuoden aikana. Kuluvan vuoden heinäkuussa maakunnassa oli työttömiä työnhakijoita 104 946, mikä oli 11,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Uudellamaalla 11,5 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin oli 10,5 prosenttia.
Uutinen
30.8.2024
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Uudenmaan kulttuurifoorumi kutsuu kulttuurin ja luovan alan toimijat Helsingin musiikkitalolle 24. syyskuuta. Miltä näyttää kulttuurin tulevaisuus Uudellamaalla, ja mikä puhuttaa luovaa alaa juuri nyt? Osallistu, inspiroidu ja verkostoidu!
Uutinen
29.8.2024
Hyvinvoiva Etelä-Suomi on tae koko Suomen menestymiselle ja kilpailukyvylle. Siksi yhteistä edunvalvontaa tarvitaan aluetta ja eteläsuomalaisia yhdistävissä kysymyksissä. Etelä-Suomen maakunnat ovat käynnistäneet tiiviin edunvalvonta- ja EU-vaikuttamistyön yhdessä. Maakunnat ovat laatineet yhdessä tulevaisuuden vision vuoteen 2040.
Ilmoitus
28.8.2024
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 19.8. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
22.8.2024
Maakunnan vuosittainen ykköstapahtuma tekee paluun vuoden tauon jälkeen. Luvassa on aiempaa keskustelevampi ohjelma. Puheenaiheina ovat ilmastotyö, TKI-satsaukset, työllisyystavoitteet, hyvinvointialueiden tulevaisuus sekä liikennekysymykset.
Uutinen
19.8.2024
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 19. elokuuta. Hallitus käsitteli kulttuuritehtävän toteutusta Uudenmaan liitossa sekä liiton lausuntoja ulkomaalaislain muuttamisesta ja aluehallintouudistusta koskevasta lainsäädännöstä.
Uutinen
14.8.2024
Etelä-Suomen maakunnat järjestävät yhteisen keskustelutilaisuuden torstaina 29.8.2024 klo 13.30–14.15 osana Turun Eurooppa-foorumia. Keskustelu käydään Turun kaupunginteatterin Sopukassa. Sitä voi seurata myös verkossa.
Uutinen
13.8.2024
EU:n Itämeren alueen Interreg-ohjelma (Interreg Baltic Sea Region, BSR) on avannut rahoitushaun, jonka avulla Interreg BSR- sekä muut EU-hankkeet voivat tehdä keskenään yhteistyötä. Project Platform -nimisen rahoitushaun tarkoituksena on hyödyntää eri hankkeiden tuotoksia ja tuloksia yhteistyössä.
Uutinen
12.8.2024
EU:n Central Baltic -ohjelma tarjoaa lokakuussa mahdollisuuden hakea rahoitusta pienille hankkeille, joiden tavoitteena on edistää alueellista kehitystä keskisen Itämeren alueella.
Artikkeli
9.8.2024
Digitaaliset kaksoset kulttuurialan ekosysteemin elvyttämisessä -hanke avasi uusia näkymiä taiteeseen ja kulttuuriin teknologian avulla. Uudenmaan liitto tuki hanketta alueellisen kehittämisen ja elinvoiman AKKE-rahoituksella.
Uutinen
8.8.2024
Uudellamaalla asuvat luovien alojen toimijat ja taiteilijat ovat tervetulleita Uudenmaan kulttuurimarkkinat -hankkeen esittelytilaisuuksiin. Uudenmaan liiton toteuttamassa hankkeessa vahvistetaan kulttuurin yhdenvertaista saatavuutta alueella ja lisätään alan työllisyyttä.
Artikkeli
27.6.2024
Kesällä Uusimaa on pullollaan kiinnostavia tapahtumia, paikkoja ja retkikohteita koluttavaksi. Kiinnostipa arkkitehtuuri, festarit, kirpparit, ruoka tai esittävät taiteet, tarjolla on vaikka ja mitä. Jokainen voi annostella itselleen sopivan määrän ja sisällön.
Artikkeli
27.6.2024
Carbon Neutral Experience -hanke käynnisti toimet, joiden tavoitteena on tehdä Uudenmaan matkailualasta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Uudenmaan liitto tuki hanketta alueellisen kehittämisen ja elinvoiman AKKE-rahoituksella.