Artikkeli
23.6.2021
Järvenpäässä, Nurmijärvellä ja Vantaalla on toteutettu asukaskyselyitä ilmastotyön tavoitteiden määrittelyä ja seurantaa varten. Tässä uutisessa kyselyiden tekijät kertovat, miten saada erilaisia näkökulmia asukkailta ilmastotyöhön ja miten he ovat hyödyntämässä kyselyistä saatua tietoa.
Uutinen
23.6.2021
Maaliskuun lopussa päättyneen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun päätökset ovat Etelä-Suomen maakunnissa loppusuoralla. Myönteisen rahoituspäätöksen on saamassa lähes 80 hanketta. Rahoitusta esitetään myönnettäväksi yhteensä noin 26,8 miljoonaa euroa.
Artikkeli
21.6.2021
Canemure- hankkeen ensimmäinen kolmivuotiskausi päättyy vuodenvaihteessa. Käymme parhaillaan läpi hankesuunnitelmaa ensimmäisen kauden kokemusten pohjalta.
Artikkeli
21.6.2021
Mari Mäkelä työskentelee ympäristöasiantuntijana Nurmijärven kunnalla. Kunnassa kehitetään omaa toimintaa tavoitteellisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi, parannetaan ilmastoviestintää sekä kannustetaan alueen yrityksiä ja kuntalaisia ilmastotyöhön.
Blogi
18.6.2021
Uusi maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelukierros eli MAL 2023 on käynnistynyt laajassa yhteistyössä Helsingin seudulla. Myös Uudenmaan liitto on mukana työssä seudullisen maankäytön suunnittelun asiantuntijana, kirjoittavat Mariikka Manninen ja Ilona Mansikka.
Artikkeli
18.6.2021
Uudenmaan tuoreet väestö- ja työpaikkaprojektiot kurkistavat vuoteen 2060 antaen kunnille eväitä maankäytön ja liikenteen pitkäjänteiseen suunnitteluun. Maakunnan kasvu on viimeisen vuosikymmenen aikana suuntautunut vahvasti pääkaupunkiseudulle. …
Uutinen
17.6.2021
Uudenmaan kuntajohtajat esittävät vastalauseensa rakennerahastovarojen kansallisesta jaosta tihkuneiden ennakkotietojen johdosta. Työ- ja elinkeinoministeriön alustavien tietojen mukaan Uudenmaan osuus uhkaa puolittua 76 miljoonaan.
Artikkeli
16.6.2021
Kysyimme sidosryhmiltämme huhti-toukokuussa kokemuksia Uusimaa-kaavan kokonaisuuden valmistelusta. Maakuntakaavoja laaditaan alueen yhteisen kehittämisen tueksi ja sidosryhmillä on valmistelussa merkittävä rooli.
Blogi
16.6.2021
Uusimaa on saamassa kansallisessa rakennerahastovarojen jaossa vain noin puolet siitä summasta, joka alueelle kuuluisi EU:n saantokriteerien ja Euroopan komission rahoitusehdotuksen pohjalta, maakuntajohtaja Ossi Savolainen kirjoittaa.
Blogi
15.6.2021
Uudenmaan menestyminen heijastuu suoraan koko Suomen hyvinvointiin. Uusimaa tuottaa 40 % valtiomme bruttokansantuotteesta ja erittäin suuren osan koko maan verotuloista, kirjoittaa kehittämispäällikkö Outi Ervasti.
Uutinen
14.6.2021
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 14. kesäkuuta etäyhteyksin. Kesäkokouksen esityslistalla oli Kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahan (UKKE) sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) kevään hankehaun rahoituspäätöksiä.
Uutinen
8.6.2021
Uudenmaan liiton teettämän arvioinnin mukaan huhtikuussa 2020 hakuun avattu kriisirahoitus on vaikuttanut myönteisesti alueen yritysten koronasta selviytymiseen. Järjestöt sekä koulutus- ja elinkeinotoimijat ideoivat rahoituksen turvin yrittäjien arkea helpottavia palveluja.
Artikkeli
3.6.2021
Kevään viimeisessä Tilastotorstaissa tehtiin yhteenvetoa talouden kehityksestä koronakevään myllerryksessä. Saimme ex-valtiovarainministeri, kansanedustaja Matti Vanhasen mukaan pohtimaan, miten Uudenmaan talous saadaan uuteen nousuun koronan jälkeen.
Uutinen
3.6.2021
Yli vuoden kestänyt koronakriisi on iskenyt Uudenmaan talouteen monin tavoin muuta Suomea kovemmin. Vuodenvaihteen jälkeen kiihtynyt epidemiatilanne ja maaliskuussa voimaan astuneet uudet rajoitustoimet vaikeuttivat monien alojen ja väestöryhmien tilannetta entisestään.
Artikkeli
1.6.2021
Uudenmaan tulevaisuuden kannalta tärkeiksi nähdään osaaminen, innovaatiot ja yritykset. Näitä ollaan nostamassa yhdeksi painopisteeksi työn alla olevaan Uusimaa-ohjelmaan, joka määrittelee maakunnan vision ja kehittämisen tavoitteet seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Uutinen
31.5.2021
Uudenmaan kuntien ilmastopäästöt vähenivät 7,0 prosenttia vuonna 2019 edellisvuoteen verrattuna, mikä tulee ilmi Suomen ympäristökeskus SYKEn tuoreesta laskelmasta. Kaikissa Suomen kunnissa päästöt vähenivät yhteensä 5,5 prosenttia.
Uutinen
29.5.2021
Hiilineutraali Uusimaa 2035 -tiekartan toimenpideohjelman laadinta käynnistyi maaliskuussa. Ohjelman tavoitteena on tunnistaa tiekartan kuudelle painopisteelle ja niiden toimintalinjauksille keskeisimpiä toimenpiteitä ja hankkeita, joilla ilmastotyötä edistetään lähivuosina.
Blogi
28.5.2021
Uudellamaalla koronan negatiiviset vaikutukset matkailuelinkeinoon ovat olleet paljon muuta Suomea suuremmat. Pandemian myötä matkailu on muuttunut.
Uutinen
25.5.2021
Maakuntavaltuusto hyväksyi kauden viimeisessä kokouksessaan Uudenmaan liiton toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2020. Koronakriisi muutti hyvin lyhyessä ajassa toimintatapoja. Liiton taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet toteutuivat kuitenkin suunnitelmien mukaisesti.
Artikkeli
21.5.2021
Työn alla olevassa Uusimaa-ohjelmassa on koottu ympäristöön ja yhdyskuntarakenteeseen liittyvät asiat Ympäristöviisas Uusimaa -painopisteen alle. Ohjelma kuvaa yhteisen tahtomme siitä, millainen maakuntamme tulevaisuus on.