Artikkeli
29.2.2024
Uudenmaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistaminen ja kasvattaminen oli aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa 29. helmikuuta. Tilaisuudessa keskusteltiin elementeistä ja toimenpiteistä maailmanluokan innovaatiokeskittymän luomiseksi Uudellemaalle.
Blogi
30.11.2023
Suomessa kaupunkiseudut ovat perinteisesti vetäneet ihmisiä opiskelemaan ja työmarkkinoille, mutta niiden ohella muuttajia ovat houkutelleet myös monipuoliset palvelut ja vilkas kaupunkielämä. Uudellamaalla koronapandemia heikensi näiden vetovoimatekijöiden merkitystä maan sisäisen muuttoliikkeen osalta. Nyt merkit viittaavat paluusta pandemiaa edeltävään aikaan, kirjoittaa erityisasiantuntija Johannes Herala.
Artikkeli
16.11.2023
Uusimaalaiset osaamiseen, työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyvät toimijat kävivät vuoropuhelua yhteistyön paikoista tiistaina 14. marraskuuta. Tilaisuudessa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja ja esimerkkejä ekosysteemisestä työskentelystä.
Artikkeli
9.11.2023
Kotoutumisen onnistuminen on Uudenmaan kannalta kohtalonkysymys. Maahanmuuttajien on löydettävä paikkansa yhteiskunnassa ja lähiyhteisössä. Tarvitaan työtä, työyhteisön tukea, kielikoulutusta sekä yhteenkuuluvuutta yhteisön ja paikkakunnan kanssa. Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 9. marraskuuta keskusteltiin siitä, mitä tarvitaan siihen, että asiat sujuvat hyvin kaikkien kannalta.
Uutinen
12.10.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12. lokakuuta keskusteltiin maahanmuuton roolista väestön ikääntymisen aiheuttamiin haasteiden ja osaajapulan ratkaisemisessa. Suomen väestöllisenä keskittymänä ja nopeimmin kasvavana alueena haasteet korostuvat Uudellamaalla.
Uutinen
19.9.2023
Onko maahanmuutto ratkaisu väestön ikääntymisen aiheuttamiin haasteisiin ja työvoimatarpeisiin? Mikä vaikutus nykyisen hallitusohjelman linjauksilla on maahanmuuttoon? Näitä kysymyksiä käsitellään Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12.10. klo 8.15–9.30
Artikkeli
7.9.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 7. syyskuuta keskityttiin hyvinvointitalouteen ja sen rooliin Uudenmaan kunnissa. Hyvinvointitalous on päätöksenteon lähestymistapa, joka yhdistää sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden tavoitteet edistäen samalla ihmisten hyvinvointia ja kestävää taloutta.
Uutinen
31.8.2023
Uudellamaalla vieraskielisen väestön määrä kasvaa nopeasti. Vuonna 2040 Uudellamaalla ennustetaan olevan yli 560 000 vieraskielistä, joka olisi lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuoden 2022 lopussa. Lähi-idän ulkopuolisen Aasian kieliä puhuvien asukkaiden määrän ennustetaan Uudellamaalla kasvavan kaikista kieliryhmistä voimakkaimmin.
Uutinen
23.8.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 7. syyskuuta klo 8.15–9.30 keskitytään hyvinvointitalouteen ja sen rooliin Uudenmaan kunnissa. Hyvinvointitalous on päätöksenteon lähestymistapa, joka yhdistää sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden tavoitteet edistäen samalla ihmisten hyvinvointia ja kestävää taloutta.
Uutinen
31.5.2023
Suomen jäsenyys Natossa vaikuttaa asioihin monella tasolla. Tulevaisuustutkassa keskiviikkona 31. toukokuuta pohdittiin, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle.
Uutinen
17.5.2023
Keskiviikkona 31.5. klo 8.15–9.30 järjestettävässä Tulevaisuustutkassa kiinnostaa, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle. Jäsenyydellä on heijastusvaikutuksia Uudenmaan tulevaisuuteen esimerkiksi turvallisuuden, liike-elämän mahdollisuuksien ja aluekehittämisen näkökulmasta.
Artikkeli
19.4.2023
Eduskuntavaalien tulosta puitiin Uudenmaan näkökulmasta Tulevaisuustutka-webinaarissa 19. huhtikuuta. Tilaisuudessa pohdittiin erityisesti alueiden ja kaupunkien asetelmia sekä todettiin, että vaalitulos oli monella tavalla historiallinen.
Uutinen
31.3.2023
Kun kevään eduskuntavaalien tulos on selvillä, seuraa hallituksen muodostaminen ja hallitusohjelman rakentaminen. Tulevaisuustutka-webinaarissa keskiviikkona 19.4. klo 8.00–9.00 luodaan tilannekuvaa siitä, mitä vaalitulos merkitsee Uudellemaalle ja miten se ennakoi tekemisen suuntaa.
Uutinen
3.3.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 2. maaliskuuta keskityttiin kansainväliseen ympäristösääntelyyn ja sen vaikutuksiin Uudellamaalla. Sääntelyllä halutaan muun muassa turvata luonnon monimuotoisuutta ja hillitä ilmastonmuutosta.
Artikkeli
14.2.2023
Aluekehittämisen keskusteluissa Helsingissä 8.–9.2. haettiin valtion ja maakuntien kesken yhteisiä näkemyksiä Suomen tilasta, alueiden kehitystarpeista ja resurssien suuntaamisesta. Uudenmaan edustajat toivat monipuolisesti esille maakuntamme hallitusohjelmatavoitteita ja niiden perusteluja faktoineen.
Uutinen
1.2.2023
Etsimme näkemyksiä siitä, millaista osaamista eri ammattialoilla tarvitaan vuonna 2030. Vastaamalla alueelliseen osaamistarvekyselyyn auttaa kehittämään koulutusta oman alueen työelämän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Kyselyn tuloksia hyödynnetään alueellisessa koulutussuunnittelussa, koulutuksen rahoittamisessa ja ammattibarometrin kehittämisessä.
Artikkeli
23.1.2023
Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta käsitteli 20.1. pääkaupunkiseudun hallitusohjelmatavoitteita varapuheenjohtaja Tiina Elon johdolla. Kansanedustat vaativat uudelta hallitukselta lisää aloituspaikkoja koulutukseen sekä keinoja segregaation pysäyttämiseen.
Uutinen
17.1.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa 17. tammikuuta pureuduimme, miten megatrendit vaikuttavat Uuteenmaahan ja mitkä ovat erityisen merkityksellisiä maakunnallemme. Tilaisuuden tallenne on julkaistu.
Uutinen
22.12.2022
Maailmamme ja yhteiskuntamme muuttuvat koko ajan. Tulevaisuustutka-webinaarissa 17.1.2023 klo 8.15–9.15 käännetään katseet tulevaisuuteemme vaikuttaviin muutoksiin Uudellamaalla.
Uutinen
9.11.2022
Osaaminen ja sen laskun kääntäminen noususuuntaan oli aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa keskiviikkona 9. marraskuuta. Osaamisen laskusuunta ei ole pelkästään Suomen haaste, vaan se on maailmanlaajuinen ongelma.