Uutinen
15.1.2024
Uudenmaan liiton luotsaaman TEPA24 Uusimaa -hankkeen seminaarissa kuulet kiinnostavia puheenvuoroja TE-uudistuksen valmistelusta, sidosryhmien toiveista sekä uuden palvelurakenteen merkityksestä Uudellemaalle. Tilaisuuden avaa Uudenmaan maakuntajohtaja Tuija Telén ja valtioneuvoston tervehdyksen tuo työministeri Arto Satonen.
Uutinen
15.1.2024
Uudenmaan liitto on yhdessä Spinversen ja MDI:n kanssa selvittänyt, miten EU-tasoista tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) voidaan vahvistaa. Webinaarissa tiistaina 6. helmikuuta klo 13.00–14.30 julkistetaan Uudenmaan EU-tasoisen TKI-toiminnan tiekartta, esitellään sen päänostot ja keskustellaan Uudenmaan toimijoiden roolista alueellisen TKI-toiminnan tukemisessa.
Artikkeli
16.11.2023
Uusimaalaiset osaamiseen, työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyvät toimijat kävivät vuoropuhelua yhteistyön paikoista tiistaina 14. marraskuuta. Tilaisuudessa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja ja esimerkkejä ekosysteemisestä työskentelystä.
Artikkeli
9.11.2023
Kotoutumisen onnistuminen on Uudenmaan kannalta kohtalonkysymys. Maahanmuuttajien on löydettävä paikkansa yhteiskunnassa ja lähiyhteisössä. Tarvitaan työtä, työyhteisön tukea, kielikoulutusta sekä yhteenkuuluvuutta yhteisön ja paikkakunnan kanssa. Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 9. marraskuuta keskusteltiin siitä, mitä tarvitaan siihen, että asiat sujuvat hyvin kaikkien kannalta.
Uutinen
1.11.2023
Tervetuloa yhteiseen ruokatyöpajaan ottamaan ensimmäiset askelmerkit kohti kestävää Uudenmaan ruokajärjestelmää. Uudenmaan liitto, Helsingin yliopisto ja European Institute of Innovation & Technology (EIT) FOOD kutsuvat keskustelemaan yhteisestä ruokastrategiasta Helsingissä keskiviikkona 13.12. klo 11.00–15.45.
Uutinen
24.10.2023
Tiistaina 14.11.2023 klo 13–16 Uudenmaan toimijat pääsevät käymään vuoropuhelua yhteistyön paikoista Tulevaisuuden työmarkkinat – Yhteistyö on onnistumisen ytimessä -tilaisuudessa. Tilaisuudessa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja sekä toimijoiden kertomia esimerkkejä ekosysteemisestä työskentelystä.
Uutinen
12.10.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12. lokakuuta keskusteltiin maahanmuuton roolista väestön ikääntymisen aiheuttamiin haasteiden ja osaajapulan ratkaisemisessa. Suomen väestöllisenä keskittymänä ja nopeimmin kasvavana alueena haasteet korostuvat Uudellamaalla.
Uutinen
25.9.2023
Uudenmaan liitolla on kunnia isännöidä 28.–29. syyskuuta Euroopan metropolihallintojen verkoston vuosifoorumia Helsingissä. Marina Congress Centerissä perjantaina järjestettävän konferenssin pääteemana on ilmastonmuutoksen hillintä vihrein ja digitaalisin ratkaisuin.
Uutinen
19.9.2023
Onko maahanmuutto ratkaisu väestön ikääntymisen aiheuttamiin haasteisiin ja työvoimatarpeisiin? Mikä vaikutus nykyisen hallitusohjelman linjauksilla on maahanmuuttoon? Näitä kysymyksiä käsitellään Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12.10. klo 8.15–9.30
Artikkeli
8.9.2023
Uudenmaan liitto on omalla osastollaan mukana 30 vuotta täyttävillä Kuntamarkkinoilla. Tervetuloa piipahtamaan Kuntatalon 3. kerrokseen osastolle 3S39 keskiviikkona 13.9. kello 9–16 ja torstaina 14.9. kello 9–15. Esittelyteemamme ovat Kiertotalouslaakso, maakuntakaava, liikennesuunnittelu ja TE-palvelujen uudistus.
Artikkeli
7.9.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 7. syyskuuta keskityttiin hyvinvointitalouteen ja sen rooliin Uudenmaan kunnissa. Hyvinvointitalous on päätöksenteon lähestymistapa, joka yhdistää sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden tavoitteet edistäen samalla ihmisten hyvinvointia ja kestävää taloutta.
Uutinen
23.8.2023
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 7. syyskuuta klo 8.15–9.30 keskitytään hyvinvointitalouteen ja sen rooliin Uudenmaan kunnissa. Hyvinvointitalous on päätöksenteon lähestymistapa, joka yhdistää sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden tavoitteet edistäen samalla ihmisten hyvinvointia ja kestävää taloutta.
Artikkeli
29.6.2023
Muotiteollisuuden ja rakennusalan kärkinimet puivat kiertotaloutta ja viherpesua keskustelussamme SuomiAreenassa. Osaajapulan ratkaisut olivat tapetilla liiton ja Helsingin seudun kauppakamarin järjestämässä SuomiAreena-tapahtumassa. Tilaisuuksien tallenteet löytyvät MTV Katsomosta.
Uutinen
31.5.2023
Suomen jäsenyys Natossa vaikuttaa asioihin monella tasolla. Tulevaisuustutkassa keskiviikkona 31. toukokuuta pohdittiin, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle.
Uutinen
31.5.2023
Kiertotalous on avainasemassa taistelussa ilmastokriisiä ja luontokatoa vastaan. Mutta toteutuuko kiertotalous todellisuudessa vai ainoastaan sanojen tasolla kunnianhimoisissa strategioissa ja ylväissä juhlapuheissa? Tule kuuntelemaan SuomiAreena-keskustelua Eetunaukiolle tiistaina 27. kesäkuuta klo 18.
Uutinen
30.5.2023
Keskiviikkona 28. kesäkuuta klo 12–12.45 SuomiAreenan MTV-lavalla etsitään vastausta siihen, kuinka ratkaisemme osaajapulan. Miten hyvin hallitusohjelma vastaa yritysten osaajapulaan ja missä Suomen pitää parantaa, jotta työpaikoille saadaan tekijöitä huomenna ja kymmenen vuoden kuluttua?
Uutinen
30.5.2023
Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana puupohjaisten biopolttoaineiden kysyntä on kasvanut Uudellamaalla voimakkaasti. Keskiviikkona 24. toukokuuta Riittääkö puu? -webinaarissa pohdittiin puupolttoaineen kysynnän ja saatavuuden tilannetta Uudellamaalla.
Uutinen
30.5.2023
EU:n kansainvälisistä suhteista vastaava komissaari Jutta Urpilainen saapuu virtuaaliselle maakuntavierailulle Uudellemaalle tiistaina 6. kesäkuuta kello 12–13.15. Toivotamme yleisön tervetulleeksi seuraamaan Kysy komissaarilta -tapahtuman suoraa verkkolähetystä.
Artikkeli
25.5.2023
TE-uudistuksen vaikutukset työllisyyspalveluiden tuottamiseen ja järjestämiseen Uudellamaalla olivat tapetilla maanantaina 22. toukokuuta järjestetyssä tilaisuudessa. Kunnat, koulutuksen järjestäjät ja työllisyyspalveluiden tuottajat keskustelivat aiheesta Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n, Uudenmaan ELY-keskuksen ja Uudenmaan liiton järjestämässä tilaisuudessa.
Uutinen
17.5.2023
Keskiviikkona 31.5. klo 8.15–9.30 järjestettävässä Tulevaisuustutkassa kiinnostaa, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle. Jäsenyydellä on heijastusvaikutuksia Uudenmaan tulevaisuuteen esimerkiksi turvallisuuden, liike-elämän mahdollisuuksien ja aluekehittämisen näkökulmasta.