Uutinen
12.11.2021
Tackling climate challenges together – Solutions and tools from Helsinki-Uusimaa Region -tapahtumassa esiteltiin uusia ilmastoratkaisuja, yhteistyömalleja ja työkaluja Uudeltamaalta.
Uutinen
9.11.2021
Scandria Alliance -verkoston jäsenkaupunkien ja alueiden edustajat ovat sopineet entistä tiiviimmästä ja laajenevasta yhteistyöstä.
Uutinen
8.11.2021
Maakuntahallitus kävi evästekeskustelua ja merkitsi tiedoksi tilanteen kaavoitus- ja rakennuslakia koskevassa lausuntovalmistelussa. Lausunnosta päätetään seuraavassa kokouksessa.
Uutinen
3.11.2021
Uusimaa-viikkoa vietetään tuttuun tapaan taas ensi keväänä, 9.–13.5.2022. Tuolloin viikon pääteemana on Ympäristöviisas Uusimaa. Haemme parhaillaan kumppaneita tapahtumajärjestelyihin.
Uutinen
3.11.2021
Rakennerahastokauden 2014–2020 viimeinen EARK-rahoitushaku on avautunut Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Haku on avoinna 3.12. asti.
Uutinen
28.10.2021
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistukseen liittyy monia ongelmakohtia, joihin Uudenmaan liitto pyrkii vaikuttamaan yhdessä kuntien kanssa. Pykäläluonnosten ongelmakohtiin on tartuttu valmistelijoille suunnatuissa kannanotoissa, ja vaikuttamistyötä tuetaan viestinnällä sekä yhteisillä tilaisuuksilla.
Uutinen
27.10.2021
YK:n ilmastokokous järjestetään Glasgow’ssa Iso-Britanniassa 31.10.–12.11. Sen aikana Pohjoismainen ministerineuvosto tarjoaa keskusteluareenan, jossa voi osallistua ilmastokeskusteluun nyt myös Helsingissä.
Uutinen
26.10.2021
Keväällä 2021 Uudellemaalle jaettiin merkittävät summat hankerahoitusta. Jaossa oli Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman tuki eli UKKE-rahoitus sekä REACT-EU-elpymisrahoitus, joka jaettiin Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun kautta. Hiilineutraaliutta painotettiin molemmissa hauissa.
Uutinen
25.10.2021
Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajat vaativat Uudenmaan korkeakouluihin suunnattavaksi huomattavasti aiempaa enemmän aloituspaikkoja. Lisäksi on saatava tutkintotavoitteiden nostoa vastaavat määrärahat.
Uutinen
25.10.2021
Useissa pääkaupunkiseudun ravintoloissa otetaan käyttöön uusi Ilmastoannos-merkki. Ilmastoystävällinen ruokailu on aiempaa helpompaa, kun asiakas tunnistaa merkin avulla helposti suosikkiravintoloidensa ruokalistalta annokset, joiden hiilijalanjälki on keskimääräistä pienempi.
Uutinen
25.10.2021
Kuntavaalikaudelle 2021–2025 valittu Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 25. lokakuuta ensimmäistä kertaa. Hallitus päätti hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa sekä muutosta Helsingin hallinto-oikeuden Uusimaa-kaavan kokonaisuutta koskeviin kumoamispäätöksiin.
Uutinen
21.10.2021
Valtioneuvosto on hyväksynyt EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 ja päättänyt toimittaa sen Euroopan komission hyväksymiskäsittelyyn. Ohjelma tukee elinkeino-, energia-, ilmasto-, innovaatio-, koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa sekä syrjäytymisen ja köyhyyden vastaista työtä.
Uutinen
21.10.2021
Mitä pian alkava uusi EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 pitää sisällään? Mitä muutoksia on tulossa? Se selviää, kun kuuntelet Uudenmaan liiton tuottaman viisiosaisen Kohti uutta kautta, käsittämättömän virkamiesmäinen podcast -sarjan.
Uutinen
21.10.2021
Uusimaa on yksi kuudesta Euroopan yrittäjyysalueen (European Entrepreneurial Region, EER) tunnustuksen saaneesta EU-alueesta. Vuoteen 2022 painottuvan teemavuoden valmistelut ovat käynnistyneet Uudenmaan liiton johdolla. Pääteemat ovat kiertotalousyrittäjyys, digitaalisuus ja vihreä siirtymä
Uutinen
12.10.2021
Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta kokoontui keskustelemaan valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvion vaikutuksista kuntatalouteen sekä Uudenmaan liikennehankkeisiin.
Uutinen
8.10.2021
Puurakentamisen mahdollisuudet ja haasteet Alankomaissa ja Suomessa olivat esillä Timber Transition in Construction Industry -webinaarissa torstaina 7.10. Puun käyttöä rakentamisessa halutaan lisätä ympäri maailmaa, myös maissa, joita ei pidetä perinteisinä metsä- ja puurakennusmaina, koska pyritään löytämään tapoja kestävään rakentamiseen.
Uutinen
7.10.2021
Suomen maakuntajohtajat esittävät, että kaavoitus- ja rakentamislakia koskeva valmistelu keskeytetään kokonaan. Lakiluonnosta ei ole mahdollista viedä eteenpäin nykymuotoisena tilanteessa, jossa valmistelu on ajautunut poliittiseen umpisolmuun. Valmistelun keskeyttäminen on tarkoituksenmukaisinta.
Uutinen
5.10.2021
Uudenmaan maakuntavaltuusto piti järjestäytymiskokouksensa 5. lokakuuta ja valitsi maakuntahallituksen kuluvalle kuntavaalikaudelle. Maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi valittiin sosialidemokraatteja edustava helsinkiläinen Pentti Arajärvi. Maakuntahallituksen puheenjohtajana jatkaa espoolainen Markku Markkula, joka edustaa kokoomusta.
Uutinen
5.10.2021
Vuoden uusimaalaiset yritykset 2022 on julkistettu. Kaupan ja palvelualan yritysten sarjan voitti paloturvallisuusalan kehityksen vauhdittaja KT Paloturvapalvelut. Tuotannolliseksi yritykseksi valittiin arkkitehtonisen rakentamisen ja julkisivusuunnittelun asiantuntija Alupro. Nähtävyys- ja elämyslentoja tarjoava Helsinki Citycopter palkittiin start up -sarjan parhaana.
Uutinen
4.10.2021
Uusimaa-ohjelma on maakuntaohjelma, joka sisältää maakunnan vision vuoteen 2030 sekä painopisteet, tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2022–2025. Ohjelman ja sen ympäristöselostuksen luonnokset ovat nähtävillä ja lausunnoilla …