Artikkeli
9.8.2024
Digitaaliset kaksoset kulttuurialan ekosysteemin elvyttämisessä -hanke avasi uusia näkymiä taiteeseen ja kulttuuriin teknologian avulla. Uudenmaan liitto tuki hanketta alueellisen kehittämisen ja elinvoiman AKKE-rahoituksella.
Artikkeli
27.6.2024
Carbon Neutral Experience -hanke käynnisti toimet, joiden tavoitteena on tehdä Uudenmaan matkailualasta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Uudenmaan liitto tuki hanketta alueellisen kehittämisen ja elinvoiman AKKE-rahoituksella.
Uutinen
13.6.2024
Maakuntahallitus päätti 10.6., että Tallinnan tunnelin jatkosuunnittelun hanke- ja investointisuunnitelman laadintaan myönnetään rahoitus kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahasta (AKKE). Maakuntajohtaja Tuija Telén on aiemmilla päätöksillään myöntänyt rahoituksen yhdeksälle pienemmälle hankkeelle.
Artikkeli
7.5.2024
Eurooppalaisen TKI-yhteistyön kehittäminen ja vahvistaminen Uudellamaalla -hanke tehosti maakunnan toimijoiden osaamista EU-rahoituksen hakemisessa. Hankkeessa luotiin valmiuksia tavoitella EU-rahoitusta paremman hankevalmisteluosaamisen avulla. Uudenmaan liitto tuki hanketta alueellisen kehittämisen ja elinvoiman AKKE-rahoituksella.
Uutinen
7.5.2024
Olemme koonneet tuoreeseen julkaisuun onnistumisia hankkeista, joita olemme rahoittaneet kansallisella Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman rahoituksella, niin sanotulla AKKE-rahoituksella. Mukana on 12 esimerkkihanketta, jotka saivat rahoituspäätökset vuosina 2021 ja 2022.
Uutinen
3.4.2024
Järjestämme kolme starttikoulutusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta rahoitusta saaneille EAKR- ja JTF-hankkeille. Opastamme hyvän hallinnon, seurannan ja raportoinnin käytännöissä.
Uutinen
26.3.2024
Kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaun pienimuotoisille uusimaalaisille selvityshankkeille on avoinna. Tuen määrä hanketta kohti on 20 000–50 000 euroa, ja hankkeen kesto voi olla enintään tämän vuoden loppuun. Rahoituksen haku päättyy 29. huhtikuuta.
Uutinen
7.2.2024
Suomen maakunnassa. Tällä hakukierroksella Uudellamaalla teemoina painottuvat erityisesti matkailualojen ja yritysten uudistuminen, vihreä siirtymä sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdyttäminen. Rahoitusta on jaossa 7,5 miljoonaa euroa.
Artikkeli
5.2.2024
Onko kunnassanne tai organisaatiossanne kehitystarve, johon paikalliset tai alueelliset resurssit eivät riitä? Onko idea hankkeesta, joka kannattaisi toteuttaa laajemmassa yhteistyössä? EU:n alueellisen yhteistyön Interreg-ohjelmissa on parhaillaan käynnissä rahoitushakuja, joihin kannattaa tarttua.
Uutinen
18.1.2024
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) Etelä-Suomen rahoitushaussa oli syksyllä 2023 Uudeltamaalta mukana 30 hanketta. Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö esittävät rahoitusta kolmelletoista hankkeelle, joista neljä on usean maakunnan alueella toteutettavia. Hankkeille esitetään myönnettäväksi lähes 4,5 miljoonaa euroa.
Uutinen
18.1.2024
Uudenmaan liitto avaa tammikuun lopussa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun viidessä Etelä-Suomen maakunnassa. Mukana ovat Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnat. Haku on avoinna 30.1.–1.3.2024, ja ensimmäinen hakuinfo on avautumispäivänä.
Uutinen
17.1.2024
EU:n Itämeren alueen Interreg-ohjelma (Interreg Baltic Sea Region, BSR) avasi rahoitushaun 17. tammikuuta 2024. Käynnistyneen haun teemat ovat Innovatiiviset yhteisöt ja Ilmastoneutraalit yhteisöt. Itämeriohjelman EU-rahoitus on tarkoitettu julkisten ja yksityisten organisaatioiden hankkeille, joissa ratkotaan yhteistyössä Itämeren alueen haasteita.
Uutinen
4.1.2024
EU:n Central Baltic -ohjelmassa avautuu huhtikuussa kaksi rahoitushakua. Tervetuloa tammikuussa järjestettäviin infoihin tutustumaan hakujen teemoihin ja rahoitusmahdollisuuksiin. Ohjelmasta tuetaan valtioiden rajat ylittäviä yhteistyöhankkeita keskisen Itämeren alueella.
Uutinen
17.11.2023
Miten vihreän siirtymän tavoitteet muutetaan vaikuttaviksi hankkeiksi? Valtakunnallinen vihreän siirtymän teemakokonaisuuden koordinaatiohanke kutsuu hanketoteuttajia verkostoitumaan ja ideoimaan Kohti hiilineutraalia Suomea -aluetilaisuuteen maanantaina 4. joulukuuta kello 13–17.
Uutinen
21.8.2023
Uudenmaan liitto avasi 28. elokuuta rahoitushaun Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa. Samana päivän järjestettiin hakuinfo verkossa. Haku päättyy 29. syyskuuta.
Uutinen
16.6.2023
Maakuntahallitus päätti myöntää viidelle hankkeelle rahoitusta Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahasta (AKKE). Maakuntajohtaja on myöntänyt päätöksellään rahoituksen kahdeksalle pienemmälle hankkeelle. Kaikkiaan saimme tammi–maalisuussa avoinna olleeseen rahoitushakuun 43 hakemusta.
Artikkeli
19.4.2023
Julkisten hankintojen suunnitteluun on valmistunut uusi työkalu, joka auttaa kunnan hankintayksiköitä tekemään kestävämpiä ja markkinalähtöisempiä hankintoja ja joka helpottaa yritysten osallistumista julkisiin hankintoihin. Uudenmaan liitto tuki mallin kehittämistä EAKR-rahoituksella.
Uutinen
17.4.2023
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) Etelä-Suomen rahoitushakuun saatiin Uudeltamaalta kolmekymmentä hankehakemusta. Näistä Uudenmaan maakunnan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö esittävät rahoitettavaksi kahtatoista hanketta.
Uutinen
27.2.2023
Etsimme rahoitettavaksi hankkeita, joilla parannetaan pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn mahdollisuuksia tai tähdätään energiatehokkuuteen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.
Uutinen
20.2.2023
Central Baltic -ohjelmasta tuetaan valtioiden rajat ylittäviä yhteistyöhankkeita keskisen Itämeren alueella. Kehittämishankkeiden teemoja ovat yritykset, ympäristö, työllistyminen ja julkiset palvelut. Suomessa ohjelma kattaa kahdeksan eteläistä maakuntaa sekä Ahvenanmaan. Naapurimaista ohjelma-alueeseen kuuluvat Viro, Latvia ja itäinen Ruotsi.