Uutinen
27.10.2022
Tilastot kertovat karua sanomaa suomalaisten osaamisen laskusuunnasta kansainvälisesti vertaillen. Tulevaisuustutka-webinaarissa keskiviikkona 9.11. klo 8.15–9.15 pohditaan sitä, miten kääntää osaamisen taso noususuuntaan koulutuksen ja esimerkiksi TKI:n avulla.
Uutinen
27.10.2022
Työttömyys paheni korona-aikana Suomen maakunnista ylivoimaisesti rajuimmin Uudellamaalla. Epidemian laantuessa työttömyyden lasku taas on käynnistynyt selvästi muuta maata hitaammin.
Blogi
12.10.2022
Aluekehittämisessä on käännetty katse vuoteen 2040, kun työ- ja elinkeinoministeriössä on työstetty suuntaviivoja tuleville vuosille. Meille Uudenmaan liitossa vuosi 2040 näyttäytyy kovin erilaisena kuin tässä hetkessä kestävyyskysymysten, globalisaation ja kansainvälisen yhteistyön uusien muotojen takia, kirjoittaa Henna Hyytiä blogikirjoituksessaan.
Uutinen
30.9.2022
Uudenmaan asumiseen liittyvät ilmastopäästöt ovat merkittäviä, ja väestönkasvu lisää painetta asumiseen liittyviin ilmastotoimiin. Asumisen päästöjen vähentäminen on mahdollista kasvavallakin seudulla, mutta se vaatii toimia muun muassa rakennusmateriaalien ja energian tuotannon päästöjen vähentämiseksi, ilmenee Uudenmaan liiton tilaamasta tarkastelusta.
Artikkeli
28.9.2022
Käsillä olevan energiakriisin haasteet, ratkaisut ja näkymät Uudellamaalla olivat aiheena keskiviikkona 28.9. järjestetyssä Tulevaisuustutka-webinaarissa. Vaikutuksista osa näkyy jo nyt ja erityisesti tulevana talvena, mutta myös pidemmän aikavälin vaikutukset on tärkeä huomioida.
Uutinen
19.9.2022
Suomalaiseen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan on aika palauttaa pitkäjänteisyys ja yli hallituskausien jatkuva suunnitelmallisuus. Uudenmaan liitto tukee vahvasti poliittisessa päätöksenteossa olevaa lakia valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta vuosille 2024–2030, joka toisi TKI-järjestelmään rahoituksellista varmuutta.
Uutinen
13.9.2022
Venäjän aloittama hyökkäyssota on johtanut kansainväliseen energiakriisiin. Myös Suomessa varautuminen kriisiin käy kovaa vauhtia. Vaikea tilanne koskettaa sekä yksittäisiä kansalaisia että koko yhteiskuntaa. Syksyn ensimmäisessä Tulevaisuustutka-webinaarissa keskiviikkona 28.9. klo 8.15–9.15 pohdittiin käsillä olevan energiakriisin haasteita, ratkaisuja ja näkymiä Uudellamaalla.
Uutinen
25.5.2022
Ukrainan sota vaikuttaa koko Suomen ja Uudenmaan kuntien talouteen. Aiheeseen syvennyttiin valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolanderin ja Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtosen johdolla Tulevaisuustutka-webinaarissa 25.5.
Uutinen
13.5.2022
Tulevaisuustutka-webinaarisarjassa ennakoidaan globaaleja muutosvoimia ja niiden vaikutuksia Uudellemaalle. Keskiviikkona 25.5. klo 8.15–9.15 Tulevaisuustutkan teemana on Ukrainan sodan talousvaikutukset Uuteenmaahan.
Uutinen
27.4.2022
Tulevaisuustutka-webinaarisarjassa ennakoidaan globaaleja muutosvoimia ja niiden vaikutuksia Uudellemaalle. Tulevaisuustutka-webinaari keskittyi Uudenmaan kuntiin ja Ukrainan pakolaisiin keskiviikkona 27.4.
Uutinen
25.3.2022
Ensimmäisessä Uudenmaan liiton Tulevaisuustutka-webinaarissa pohdittiin Ukrainan sodan vaikutuksia ja muuttuvaan tilanteeseen varautumista Uudenmaan kannalta.
Artikkeli
18.6.2021
Uudenmaan tuoreet väestö- ja työpaikkaprojektiot kurkistavat vuoteen 2060 antaen kunnille eväitä maankäytön ja liikenteen pitkäjänteiseen suunnitteluun. Maakunnan kasvu on viimeisen vuosikymmenen aikana suuntautunut vahvasti pääkaupunkiseudulle. …
Uutinen
10.3.2021
Syksyn ja talven aikana tehdyssä skenaariotyössä on pohdittu Uudenmaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia pitkällä aikavälillä. Kolmessa skenaariossa on kuvattu erilaisia kehityskulkuja ja muutosilmiöitä.