Uutinen
17.6.2021
Uudenmaan kuntajohtajat esittävät vastalauseensa rakennerahastovarojen kansallisesta jaosta tihkuneiden ennakkotietojen johdosta. Työ- ja elinkeinoministeriön alustavien tietojen mukaan Uudenmaan osuus uhkaa puolittua 76 miljoonaan.
Blogi
16.6.2021
Uusimaa on saamassa kansallisessa rakennerahastovarojen jaossa vain noin puolet siitä summasta, joka alueelle kuuluisi EU:n saantokriteerien ja Euroopan komission rahoitusehdotuksen pohjalta, maakuntajohtaja Ossi Savolainen kirjoittaa.
Uutinen
8.6.2021
Uudenmaan liiton teettämän arvioinnin mukaan huhtikuussa 2020 hakuun avattu kriisirahoitus on vaikuttanut myönteisesti alueen yritysten koronasta selviytymiseen. Järjestöt sekä koulutus- ja elinkeinotoimijat ideoivat rahoituksen turvin yrittäjien arkea helpottavia palveluja.
Uutinen
7.5.2021
Satoa Etelä-Suomesta – onnistumisia aluekehittämisessä 2014–2020 -tilaisuuden tunnelmiin on vielä mahdollista päästä katsomalla lähetyksen tallenne. Kolmetuntiseen studiossa kuvattuun ohjelmaan sisältyi EAKR-hanketulosten esittelyjä, puheenvuoroja, haastatteluja ja keskustelua.
Uutinen
30.4.2021
Koronaelpymiseen maakunnille osoitettu kestävän kasvun ja elinvoiman määräraha loppui Uudellamaalla pahasti kesken. Uudenmaan liitto on vedonnut elinkeinoministeri Mika Lintilään viiden miljoonan euron lisärahoituksen saamiseksi koronapandemiasta pahiten kärsivälle alueelle.
Artikkeli
14.4.2021
EU:n alue- ja rakennepolitiikan kauden 2021–2027 kansallisen ohjelman valmistelu on viime metreillä. Ohjelma on saanut nimekseen Uudistuva ja osaava Suomi.
Uutinen
19.2.2021
REACT-EU-varat on tarkoitettu koronasta toipumiseen, joten koheesiokriteeristöä ei pidä käyttää varojen kansallisen jaon perusteena. Kymmenen vuotta vanhat alueellisen kehityksen kriteerit eivät voi olla pohjana myöskään tulevan ohjelmakauden rahoituksessa, vaativat Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajat.
Uutinen
18.2.2021
Pandemian aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen on luvassa REACT-EU-rahoitusta alueille, joiden talous ja työllisyys ovat kärsineet erityisen paljon. Suomessa varojen alueellinen jako on parhaillaan valmistelussa. Etelä-Suomen maakuntajohtajat huomauttavat, että jakoa ohjaava mittaristo painottaa liiaksi Pohjois- ja Itä-Suomea.
Artikkeli
12.2.2021
Vantaalla toimivissa 6Aika-hankkeissa on kehitetty uudenlaisia asiakaslähtöisiä työllisyyspalveluita sekä ratkaisuja uuden oppimiseen. Rahoitusta ohjaa Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteinen 6Aika-strategia.
Blogi
29.1.2021
Euroopan Unionin Horisontti-rahoitus on hyvin kilpailtua. Onnistuminen Horisontti-hankkeissa on vahvasti kiinni sisällöstä, mutta myös hankekonsortiolla on erittäin merkittävä rooli, kirjoittavat Metropolian innovaatiojohtaja Mona Roman ja Laurean tutkimusjohtajat Päivi Mattila ja Markku Anttonen.
Uutinen
29.1.2021
Satoa Etelä-Suomesta – Onnistumisia aluekehittämisessä 2014–2020 -julkaisu kokoaa yhteen rakennerahastokauden 2014–2020 tulokset. Etelä-Suomessa on ahkeroitu Euroopan aluekehittämisrahaston (EAKR) tuella kaikkiaan 333 maakuntien liittojen rahoittamassa hankkeessa.