Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku

Blogi

Kategoriat:

Blogi

5.4.2023

Pääradan hankkeet kriittisiä koko maalle

Tammikuinen valtiovarainministeriön selvitys suurten ratahankkeiden rahoituksesta osoitti, että kaikkien uusien nopeiden ratojen toteuttamiseen ei tule löytymään rahoitusta. Siksi on oltava rohkeutta keskittyä niihin hankkeisiin, jotka ovat toteuttamiskelpoisia, ja keskeyttää heikoiksi osoittautuvat hankkeet. Pääradan hankkeet ovat kriittisiä koko maalle, siksi rahoitus niihin on aivan välttämätön, kirjoittaa maakuntajohtaja Ossi Savolainen blogissaan.

Lähikuva Katriina Rosavaarasta, jolla vaalea paita ja ruskeat hiukset. Blogi

4.4.2023

Kulttuuri on Uudenmaan ydin ja yksisarvinen

Kulttuurialan merkitys Uudellemaalle on kaikki toiminnot läpäisevä ja valtavan laaja. Uudellamaalla kulttuuri on korkeatasoista, moninaista, omaperäistä ja rohkeaa. Kulttuuri on alueen kuntien elinvoimaa vahvistava kasvuala. Se on määrittävä osa kuntien identiteettiä ja veto- ja pitovoimaa, kirjoittaa kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara blogikirjoituksessaan.

Lähikuva sohvalla istuvasta Eija Hasusta. Blogi

8.3.2023

Uudenmaan identiteettiä selvittämässä: pienten keskusten profilointityö on valmistunut 

Uudenmaan pienten keskusten profiilit -julkaisu selvittää ja tuo esiin uusimaalaisten pienten keskusten erityispiirteitä ja näiden suhdetta toisiinsa. Eija Hasu toivoo blogikirjoituksessaan, että työ tarjoaa avauksia ja ideoita pienten keskusten kestävään kehittämiseen sekä niiden veto- ja pitovoiman parantamiseen – niin kunnille kuin muillekin toimijoille.

Ihmiset talvivaatteisiin pukeutuneena laivan kannella kuvia ottamassa. Meri ohuessa jäässä ja maassa lunta. Blogi

19.1.2023

Virkistyskäytön kehittäminen on yhteispeliä, jossa kaikki voittavat

Kukapa meistä ei nauttisi luonnon parantavasta alkuvoimasta! Sitä on tarjolla vuoden jokaisena päivänä, vieläpä maksutta. Luonnossa oleminen virkistää, rauhoittaa ja houkuttelee liikkumaan. Samat alueet tarjoavat elämyksiä niin asukkaille kuin koti- ja ulkomaisille matkailijoille.

Lähikuva Henna Hyytiästä. Taustalla vaalea seinä ja turkoosin sininen tyyny. Blogi

12.10.2022

Pistetäänkö aluekehittäminen uusiksi?

Aluekehittämisessä on käännetty katse vuoteen 2040, kun työ- ja elinkeinoministeriössä on työstetty suuntaviivoja tuleville vuosille. Meille Uudenmaan liitossa vuosi 2040 näyttäytyy kovin erilaisena kuin tässä hetkessä kestävyyskysymysten, globalisaation ja kansainvälisen yhteistyön uusien muotojen takia, kirjoittaa Henna Hyytiä blogikirjoituksessaan.

Blogi

7.10.2022

Uudellamaalla rakennetaan maailman viisainta tapaa tehdä innovaatioita

Suomen ja Uudenmaan menestyminen rakentuu korkealle osaamiselle ja koko yhteiskuntaa hyödyttäville innovaatioille. Onnistuessaan uudet ideat ja innovaatiot parantavat yritysten kilpailukykyä, parantavat tuottavuutta ja luovat uusia työpaikkoja, kirjoittaa Venla Virkamäki blogikirjoituksessaan.

Kasvokuva Simo Haanpäästä ja teksti Asiantuntijuus esiin. Blogi

15.6.2022

Canemure-hanke hakee toimivimpia konsepteja kuntien ilmastotyöhön

Uudenmaan liiton ilmastotyössä panostetaan nyt käytännön hillintätoimien edistämiseen. Toimiin pureudutaan syksyllä Ilmastoverstas-webinaarisarjassa. Ensimmäinen Ilmastoverstas järjestetään 18.8. klo 9–11, aiheena kuntien keinot vaikuttaa rakentamisen päästöihin.

Hymyilevä ja silmälasipäinen Mikko Järvinen. Vihreä ympyrä, jossa teksti EER 2022 Uusimaa. Blogi

2.6.2022

Digivihreä kampushautomo – eli mikä?  

Osana Uudenmaan yrittäjyysaluevuotta Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia kehittävät ja pilotoivat digivihreää kampushautomotoimintaa. Tavoitteena on mahdollistaa uuden digivihreän liiketoiminnan kehittäminen kaikille kiinnostuneille uusimaalaisille.  

Kolme kasvokuvaa ja EER-ikoni. Blogi

29.3.2022

Tule mukaan kokeilemaan ja luomaan yhteistyössä uutta vihreää kasvua

Uusi ohjelmakausi Euroopan unionissa tarjoaa paljon rahoitusmahdollisuuksia vihreiden, digitaalisten ja kiertotalouteen perustuvien toimien edistämiseen. Kutsumme uusimaalaiset tahot yhteistyöhön, jotta saamme parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä tarjolla olevan EU-rahoituksen.

Mustavalkoinen lähikuva hymyilevästä Anne Lahdesta. Hänellä on tummat lyhyehköt hiukset ja silmälasit. Kuvassa vihreä pallo, jossa teksti EER 2022 Uusimaa. Blogi

16.3.2022

Mikrokurssit kasvattavat yrittäjien osaamista

Euroopan yrittäjyysaluevuonna 2022 Uudellamaalla innostetaan yrittäjiä kestävään uusiutumiseen ja digitalisaatioon. Osana teemavuotta Laurea-ammattikorkeakoulu pilotoi maksuttomia mikrokursseja Uudenmaan pk-yrittäjille, kirjoittaa Anne Lahti blogikirjoituksessaan.

Lähikuva nuoresta naisesta, jolla ruskeat pitkät ja hieman kiharat hiukset. Taustalla ja sivulla viherkasveja. Blogi

27.1.2022

Uusia keinoja metsien hiilensidonnan lisäämiseksi Uudellamaalla

Uudenmaan metsät sitovat reippaasti hiiltä, mutta hakkuiden vuoksi hiilinielut jäävät vaatimattomiksi. Hiilinielujen lisäämisen keinoihin paneudutaan uudessa Kuntametsien kestävä monikäyttö -projektissa. Tekeillä olevan hiilinieluselvityksen avulla tarjoamme apua metsäkadon hillitsemiseen.

Blogi

15.12.2021

Projektiasiantuntija Maria Sirviö: Kuntametsissä yhteensovitetaan monenlaisia arvoja

Metsien arvo nähdään moninaisempana kuin koskaan. Tämä muuttaa myös metsänkäyttöä. Uudenmaan liitto on käynnistänyt Kuntametsien kestävä monikäyttö -projektin, joka tarjoaa kuntien käyttöön tietoa metsien kestävästä, monitavoitteisesta käytöstä. Kuntien toiveesta tekeillä on myös menetelmä merkittävien hiilivarastojen ja -nielujen tunnistamiseksi.

Blogi

17.9.2021

Onko opiskelija Lapissa arvokkaampi kuin Uudellamaalla?

EU:n alue- ja rakennepolitiikan varojen jakamisesta maakuntien kesken on syntynyt kiista. Työ- ja elinkeinoministeriö on jakamassa EU:sta Suomeen saatua pottia niin, että mitä vähemmän alueella on ihmisiä, sitä enemmän sinne annetaan rahaa.