Artikkeli
16.11.2023
Uusimaalaiset osaamiseen, työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyvät toimijat kävivät vuoropuhelua yhteistyön paikoista tiistaina 14. marraskuuta. Tilaisuudessa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja ja esimerkkejä ekosysteemisestä työskentelystä.
Artikkeli
7.11.2023
Porvoon kaupungin elinkeinopäällikkö Elina Duréault on pohtinut paljon julkisten toimijoiden roolia elinvoiman kehittämisessä. Hänen näkemyksensä mukaan varsinaisen elinvoiman tuottavat yritykset ja asukkaat. Kuntien, liittojen ja valtion tehtävänä on mahdollistaa alusta, jolla yrityksillä on mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset.
Uutinen
1.11.2023
Tervetuloa yhteiseen ruokatyöpajaan ottamaan ensimmäiset askelmerkit kohti kestävää Uudenmaan ruokajärjestelmää. Uudenmaan liitto, Helsingin yliopisto ja European Institute of Innovation & Technology (EIT) FOOD kutsuvat keskustelemaan yhteisestä ruokastrategiasta Helsingissä keskiviikkona 13.12. klo 11.00–15.45.
Uutinen
1.11.2023
Uudenmaan liitto on käynnistänyt ESR+ rahoitetun hankkeen, jonka ytimessä on valmistautuminen TE24-uudistukseen ja TE-alueet ylittävään yhteistyöhön maakunnan laajuisesti. Hanke kantaa nimeä TEPA24 Uusimaa ja jatkuu vuoden 2025 loppuun asti.
Artikkeli
24.10.2023
Uusimaa on saanut yli 400 miljoonaa euroa rahoitusta Euroopan unionin tutkimus- ja innovointiohjelma Horisontti Euroopasta vuosina 2021–2023. Uusimaalaiset toimijat ovat saaneet enemmän ohjelman rahoitusta kuin muut Suomen alueista yhteensä.
Uutinen
24.10.2023
Tiistaina 14.11.2023 klo 13–16 Uudenmaan toimijat pääsevät käymään vuoropuhelua yhteistyön paikoista Tulevaisuuden työmarkkinat – Yhteistyö on onnistumisen ytimessä -tilaisuudessa. Tilaisuudessa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja sekä toimijoiden kertomia esimerkkejä ekosysteemisestä työskentelystä.
Artikkeli
25.9.2023
Uusimaa-kaava tuo seudullisen kaupan ohjaukseen kaivattuja muutoksia, mutta hämmentää Länsi-Uudenmaan muista vaihemaakuntakaavoista poikkeavalla kaavaratkaisulla. Länsi-Uudellamaalla kaupan kaavaratkaisu muuttui korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun myötä.
Uutinen
17.8.2023
Uusi tutkimus tarjoaa vertailukelpoista tietoa kuntakohtaisesta matkailutulosta sekä matkailun työllisyysvaikutuksista koko Suomessa. Sen mukaan Uudenmaan välitön matkailutulo eli yritysten matkailijoilta saama liikevaihto oli 4,06 miljardia euroa vuonna 2022.
Artikkeli
8.8.2023
Uusimaa on pitkään ollut Suomen talouskasvun veturi. 2000-luvulla puolet Suomen talouskasvusta on syntynyt Uudenmaan alueella. Useat maakunnan elinkeinorakenteesta tunnistettavissa olevat piirteet ovat tarjonneet otolliset lähtökohdat talouden kasvulle.
Artikkeli
7.8.2023
Helsingin kaupunki on selvittänyt vuodesta 2016 lähtien yritysten näkemyksiä Helsingin elinvoimaan ja yritysmyönteisyyteen vaikuttavista tekijöistä. Tänä keväänä tulokset koottiin ensimmäistä kertaa laajaksi selvitykseksi. Erityisasiantuntija Kaisa Saario vastasi kysymyksiimme Helsingin kaupungin yrityskyselystä ja sen toteuttamisesta.
Artikkeli
29.6.2023
Muotiteollisuuden ja rakennusalan kärkinimet puivat kiertotaloutta ja viherpesua keskustelussamme SuomiAreenassa. Osaajapulan ratkaisut olivat tapetilla liiton ja Helsingin seudun kauppakamarin järjestämässä SuomiAreena-tapahtumassa. Tilaisuuksien tallenteet löytyvät MTV Katsomosta.
Artikkeli
16.6.2023
Valtion TE-toimistojen tarjoamat työllisyys- ja elinkeinopalvelut siirtyvät kuntien vastuulle 1.1.2025 alkaen. Ne kattavat sekä työnhakijoille suunnatut työllisyyspalvelut että yrityksille suunnatut työvoima- ja elinkeinopalvelut. Yritysten kannalta kyse on merkittävästä muutoksesta. Muutoksesta keskusteltiin maanantaina 12. kesäkuuta järjestetyssä tilaisuudessa.
Blogi
5.6.2023
Vapaa sivistystyö on merkittävä työllistäjä opetuksen ja kulttuurin aloilla Uudellamaalla. Se on myös yksi elinikäisen oppimisen kivijaloista ja on luomassa asukkaiden hyvinvointia. Hallitusneuvotteluissa vapaaseen sivistystyöhön suunniteltujen massiivisten leikkausten vaikutukset olisivat katastrofaaliset, kirjoittavat Katriina Rosavaara ja Henna Hyytiä blogitekstissään.
Uutinen
31.5.2023
Kiertotalous on avainasemassa taistelussa ilmastokriisiä ja luontokatoa vastaan. Mutta toteutuuko kiertotalous todellisuudessa vai ainoastaan sanojen tasolla kunnianhimoisissa strategioissa ja ylväissä juhlapuheissa? Tule kuuntelemaan SuomiAreena-keskustelua Eetunaukiolle tiistaina 27. kesäkuuta klo 18.
Uutinen
30.5.2023
Keskiviikkona 28. kesäkuuta klo 12–12.45 SuomiAreenan MTV-lavalla etsitään vastausta siihen, kuinka ratkaisemme osaajapulan. Miten hyvin hallitusohjelma vastaa yritysten osaajapulaan ja missä Suomen pitää parantaa, jotta työpaikoille saadaan tekijöitä huomenna ja kymmenen vuoden kuluttua?
Artikkeli
25.5.2023
TE-uudistuksen vaikutukset työllisyyspalveluiden tuottamiseen ja järjestämiseen Uudellamaalla olivat tapetilla maanantaina 22. toukokuuta järjestetyssä tilaisuudessa. Kunnat, koulutuksen järjestäjät ja työllisyyspalveluiden tuottajat keskustelivat aiheesta Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n, Uudenmaan ELY-keskuksen ja Uudenmaan liiton järjestämässä tilaisuudessa.
Uutinen
11.5.2023
Uudenmaan kunnat, kehitysyhtiöt, TKI- ja muut toimijat vauhdittavat yhdessä yhteiskunnan siirtymistä kiertotalouteen. Edelläkävijyyttä tavoittelevat tahot aloittivat keskustelut 8. toukokuuta vapaaehtoisesta alueellisesta kiertotalouden green deal -sitoumuksesta.
Uutinen
12.4.2023
Uudenmaan yrityspalkinnon haku on avoinna 15. elokuuta asti. Tällä kertaa punnitaan yritysten vastuullisuutta ja vaikuttavuutta. Palkinnot kolmessa sarjassa myöntää Uudenmaan liiton, alueen yrittäjäjärjestöjen sekä ELY-keskuksen yhteinen raati.
Blogi
4.4.2023
Kulttuurialan merkitys Uudellemaalle on kaikki toiminnot läpäisevä ja valtavan laaja. Uudellamaalla kulttuuri on korkeatasoista, moninaista, omaperäistä ja rohkeaa. Kulttuuri on alueen kuntien elinvoimaa vahvistava kasvuala. Se on määrittävä osa kuntien identiteettiä ja veto- ja pitovoimaa, kirjoittaa kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara blogikirjoituksessaan.
Artikkeli
7.3.2023
Uudenmaan liitto kutsui kuntien edustajat keskustelemaan seuturajat ylittävästä yhteistyöstä työ- ja elinkeinopalveluiden uudistukseen liittyen. Torstaina 2. maaliskuuta järjestetty Työllisyysfoorumi oli jatkoa syksyllä järjestetyille kolmelle alueelliselle tilaisuudelle.