Uutinen
27.10.2021
YK:n ilmastokokous järjestetään Glasgow’ssa Iso-Britanniassa 31.10.–12.11. Sen aikana Pohjoismainen ministerineuvosto tarjoaa keskusteluareenan, jossa voi osallistua ilmastokeskusteluun nyt myös Helsingissä.
Artikkeli
26.10.2021
Hiilineutraali Uusimaa 2035 -tiekartalla jäsennetään maakunnan ilmastotyötä. Tiekartan kuusi painopistettä keskittyvät maankäyttöön ja rakentamiseen, liikkumiseen, energiaan, kiertotalouteen, kulutukseen ja tuotantoon sekä hiilensidontaan. Painopisteiden alle on koottu toimintalinjaukset, joiden avulla ilmastotyötä edistetään Uudellamaalla. Parhaillaan on valmisteilla toimenpideohjelma ilmastotiekartan toteuttamiseksi.
Uutinen
26.10.2021
Keväällä 2021 Uudellemaalle jaettiin merkittävät summat hankerahoitusta. Jaossa oli Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman tuki eli UKKE-rahoitus sekä REACT-EU-elpymisrahoitus, joka jaettiin Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun kautta. Hiilineutraaliutta painotettiin molemmissa hauissa.
Artikkeli
26.10.2021
Anna Sjövall työskentelee Kauniaisten kaupungilla ilmasto- ja resurssiviisaustyön koordinaattorina ja ympäristöasiantuntijana. Hän on työskennellyt ilmastoasioiden parissa eri kaupungeissa vuodesta 2010. Sjövall kertoo tässä jutussa työstään ja Kauniaisten ilmastotyöstä.
Uutinen
25.10.2021
Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajat vaativat Uudenmaan korkeakouluihin suunnattavaksi huomattavasti aiempaa enemmän aloituspaikkoja. Lisäksi on saatava tutkintotavoitteiden nostoa vastaavat määrärahat.
Uutinen
25.10.2021
Useissa pääkaupunkiseudun ravintoloissa otetaan käyttöön uusi Ilmastoannos-merkki. Ilmastoystävällinen ruokailu on aiempaa helpompaa, kun asiakas tunnistaa merkin avulla helposti suosikkiravintoloidensa ruokalistalta annokset, joiden hiilijalanjälki on keskimääräistä pienempi.
Uutinen
25.10.2021
Kuntavaalikaudelle 2021–2025 valittu Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 25. lokakuuta ensimmäistä kertaa. Hallitus päätti hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa sekä muutosta Helsingin hallinto-oikeuden Uusimaa-kaavan kokonaisuutta koskeviin kumoamispäätöksiin.
Uutinen
21.10.2021
Valtioneuvosto on hyväksynyt EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 ja päättänyt toimittaa sen Euroopan komission hyväksymiskäsittelyyn. Ohjelma tukee elinkeino-, energia-, ilmasto-, innovaatio-, koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa sekä syrjäytymisen ja köyhyyden vastaista työtä.
Uutinen
21.10.2021
Mitä pian alkava uusi EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 pitää sisällään? Mitä muutoksia on tulossa? Se selviää, kun kuuntelet Uudenmaan liiton tuottaman viisiosaisen Kohti uutta kautta, käsittämättömän virkamiesmäinen podcast -sarjan.
Uutinen
21.10.2021
Uusimaa on yksi kuudesta Euroopan yrittäjyysalueen (European Entrepreneurial Region, EER) tunnustuksen saaneesta EU-alueesta. Vuoteen 2022 painottuvan teemavuoden valmistelut ovat käynnistyneet Uudenmaan liiton johdolla. Pääteemat ovat kiertotalousyrittäjyys, digitaalisuus ja vihreä siirtymä
Artikkeli
20.10.2021
Uudenmaan liitto esitteli toimintaansa ja asiantuntijoitaan tyttöjen päivän etätapahtumassa. Liiton järjestämä ohjelma innosti nuoria, ja liitto saikin kouluilta kiitosta panostuksestaan.
Uutinen
12.10.2021
Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta kokoontui keskustelemaan valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvion vaikutuksista kuntatalouteen sekä Uudenmaan liikennehankkeisiin.
Uutinen
8.10.2021
Puurakentamisen mahdollisuudet ja haasteet Alankomaissa ja Suomessa olivat esillä Timber Transition in Construction Industry -webinaarissa torstaina 7.10. Puun käyttöä rakentamisessa halutaan lisätä ympäri maailmaa, myös maissa, joita ei pidetä perinteisinä metsä- ja puurakennusmaina, koska pyritään löytämään tapoja kestävään rakentamiseen.
Artikkeli
8.10.2021
Uudenmaan liitto järjestää tänä syksynä säännöllisesti tilaisuuksia, joista kunnat saavat eväitä maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen eli MRL-uudistuksen lausunnonantoon. Tilaisuuksia kutsutaan työnimellä MRL-klinikka. Kaavoitus- ja rakentamislaiksi (KRL) muuttunut lakiehdotus on nyt lausunnoilla, ja lausuntoaika jatkuu 7.12.2021 asti.
Uutinen
7.10.2021
Suomen maakuntajohtajat esittävät, että kaavoitus- ja rakentamislakia koskeva valmistelu keskeytetään kokonaan. Lakiluonnosta ei ole mahdollista viedä eteenpäin nykymuotoisena tilanteessa, jossa valmistelu on ajautunut poliittiseen umpisolmuun. Valmistelun keskeyttäminen on tarkoituksenmukaisinta.
Uutinen
5.10.2021
Uudenmaan maakuntavaltuusto piti järjestäytymiskokouksensa 5. lokakuuta ja valitsi maakuntahallituksen kuluvalle kuntavaalikaudelle. Maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi valittiin sosialidemokraatteja edustava helsinkiläinen Pentti Arajärvi. Maakuntahallituksen puheenjohtajana jatkaa espoolainen Markku Markkula, joka edustaa kokoomusta.
Uutinen
5.10.2021
Vuoden uusimaalaiset yritykset 2022 on julkistettu. Kaupan ja palvelualan yritysten sarjan voitti paloturvallisuusalan kehityksen vauhdittaja KT Paloturvapalvelut. Tuotannolliseksi yritykseksi valittiin arkkitehtonisen rakentamisen ja julkisivusuunnittelun asiantuntija Alupro. Nähtävyys- ja elämyslentoja tarjoava Helsinki Citycopter palkittiin start up -sarjan parhaana.
Uutinen
4.10.2021
Uusimaa-ohjelma on maakuntaohjelma, joka sisältää maakunnan vision vuoteen 2030 sekä painopisteet, tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2022–2025. Ohjelman ja sen ympäristöselostuksen luonnokset ovat nähtävillä ja lausunnoilla …
Uutinen
1.10.2021
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti torstaina 30. syyskuuta EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman rahoituksen kansallisesta jaosta maakuntien kesken. Uudenmaan rahoituspotti on alle 62 miljoonaa euroa, eli vain 5,2 euroa yhtä uusimaalaista kohti vuodessa. Lapissa vastaava summa on 148 euroa asukasta kohti.
Artikkeli
29.9.2021
Suurten liikennehankkeiden vaikutukset aluekehitykseen -tutkimus on osa BSR Access -hankealustaa, ja sen tavoitteena on kuvata ja analysoida valittujen eurooppalaisten rajat ylittävän suurten liikennehankkeiden laajempia taloudellisia vaikutuksia.