Uutinen
28.9.2022
Uudenmaan liikennemäärät olivat lievässä kasvussa vuoteen 2019 asti, mutta pienenivät huomattavasti koronan myötä. Tämä ilmenee Itä- ja Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmän tilan seurantatiedoista vuosilta 2017–2021.
Artikkeli
28.9.2022
Käsillä olevan energiakriisin haasteet, ratkaisut ja näkymät Uudellamaalla olivat aiheena keskiviikkona 28.9. järjestetyssä Tulevaisuustutka-webinaarissa. Vaikutuksista osa näkyy jo nyt ja erityisesti tulevana talvena, mutta myös pidemmän aikavälin vaikutukset on tärkeä huomioida.
Ilmoitus
27.9.2022
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 26.9. Kokouksen pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
27.9.2022
Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsen Otto Meri nimettiin kaksivuotiselle kaudelle CPMR:n Itämerikomission hallitukseen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tomas Mörtsell Ruotsin Västerbottenista. Uudenmaan liitolla oli ilo isännöidä Itämerikomission yleiskokousta Helsingissä 26.–27. syyskuuta.
Artikkeli
27.9.2022
Uudenmaan kunnille on tarjolla apua esimerkiksi ilmastotavoitteisiin sitoutumisessa, ilmastotyön toimenpideohjelmien laatimisessa, hankeideoiden kehittämisessä ja seurannan rakentamisessa. Uudenmaan liiton SILTA-hankkeen ilmastoratkaisija Erik Nyroos on kuntien käytettävissä kaikissa ilmastotyöhön liittyvissä tehtävissä. Kysyimme viideltä kunnalta kokemuksia hankkeesta saadusta avusta.
Uutinen
26.9.2022
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 26. syyskuuta. Maakuntahallitus kävi perusteellisen lähetekeskustelun luonnoksesta Uudenmaan liiton hallitusohjelmatavoitteiksi 2023 ja evästi jatkotyötä. Tavoitteet tuodaan hyväksyttäväksi maakuntahallituksen lokakuun kokoukseen. Tiedoksi merkittiin aiesopimus yhteistyöstä Uudenmaan liiton ja Viron Harjun alueen kesken.
Uutinen
23.9.2022
Seitsemän eurooppalaisen yrittäjyysalueen edustajat kokoontuivat Helsinkiin iEER-hankkeen päätöstapahtumaan. Hanke sai kiitosta rohkaisusta kestävän yrittäjyyden edistämiseen. Tilaisuudessa jaettiin myös kokemuksia innovaatioista, kuten Pohjois-Irlannissa käyttöönotetusta sosiaalisten vaikutusten …
Uutinen
22.9.2022
Koronakriisistä huolimatta matkailun aluetaloudellinen merkittävyys säilyi Uudellamaalla vahvana vuonna 2021. Tämä selviää TAK Researchin tekemästä selvityksestä.
Uutinen
21.9.2022
Väljät asuinalueet vaativat huomattavasti enemmän maapinta-alaa asukasta kohti kuin tiiviit asuinalueet. Usein tiivisti rakennettu asuinalue onkin väljää asumista kestävämpi vaihtoehto, ilmenee Uudenmaan liiton ja Helsingin kaupungin tekemästä tarkastelusta.
Uutinen
19.9.2022
Circular Cities and Regions Initiative on aloite, joka edistää kiertotaloutta Euroopan eri alueilla ja kaupungeissa. Euroopan komissio on valinnut Uudenmaan maakunnan yhdeksi aloitteen pilottialueeksi. Pääsemme Uudellamaalla kehittämään kiertotaloutta eturintamassa.
Uutinen
19.9.2022
Suomalaiseen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan on aika palauttaa pitkäjänteisyys ja yli hallituskausien jatkuva suunnitelmallisuus. Uudenmaan liitto tukee vahvasti poliittisessa päätöksenteossa olevaa lakia valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta vuosille 2024–2030, joka toisi TKI-järjestelmään rahoituksellista varmuutta.
Artikkeli
15.9.2022
Kuukauden ilmastokasvo Tuuli Hyppänen työskentelee Siuntion kunnassa ympäristönsuojelussa teknisellä osastolla. Hän aloitti toukokuun alussa ympäristötarkastajaharjoittelijana ja jatkaa elokuusta alkaen määräaikaisena ympäristötarkastajana.
Uutinen
13.9.2022
Venäjän aloittama hyökkäyssota on johtanut kansainväliseen energiakriisiin. Myös Suomessa varautuminen kriisiin käy kovaa vauhtia. Vaikea tilanne koskettaa sekä yksittäisiä kansalaisia että koko yhteiskuntaa. Syksyn ensimmäisessä Tulevaisuustutka-webinaarissa keskiviikkona 28.9. klo 8.15–9.15 pohdittiin käsillä olevan energiakriisin haasteita, ratkaisuja ja näkymiä Uudellamaalla.
Uutinen
9.9.2022
Uudenmaan liitto käynnisti huhtikuun alussa Uudenmaan Science Meets Regions -ohjelman. Ohjelma on niin Suomessa kuin kansainvälisesti uudenlainen tapa kehittää maakuntaa ja alueen hyvinvointia. Uudenmaan Science Meets Regions -ohjelma edistää Uusimaa-ohjelman kärkitavoitteiden saavuttamista tietoon perustuvan päätöksenteon keinoin.
Uutinen
8.9.2022
Hätäinen valmistelu, pirstaleinen kokonaisuus sekä huoli hajautumisen lisääntymisestä ja erilaisten alueiden kehittämisedellytyksistä. Näiden vuoksi Uudenmaan liitossa ja kunnissa katsotaan, että rakentamislain valmistelu olisi keskeytettävä kokonaan.
Ilmoitus
7.9.2022
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 29.8. Kokouksen pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
7.9.2022
Ilmastoverstas-tapahtumasarjassa keskustelemme käytännön työssä testatuista keinoista edistää ilmastotyötä eri sektoreilla ja yhteiskehittämme ilmastotoimia. Keskustelua pohjustetaan esimerkeillä kuntien onnistuneista ilmastohankkeista ympäri Suomen, Uuttamaata painottaen.
Uutinen
29.8.2022
Uudenmaan liitto tilasi aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ltä selvityksen ”Alueiden väliset resurssivirrat”, jossa tarkasteltiin valtion tukikokonaisuuksien jakautumista maakunnittain vuosina 2014–2021. Selvityksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että valtion rahoitusjärjestelmä ei tunnista kasvavien alueiden haasteita ja mahdollisuuksia, vaan perustuu ajastaan jälkeen jääneisiin jakokriteereihin.
Uutinen
25.8.2022
Hanna Yli-Tepsa ja Johanna Almark herättelevät tietoisuutta ilmastonmuutoksesta musiikin keinoin. Tämä omaleimainen, arvokas työ toi parivaljakolle Uusimaa-palkinnon 2023. Palkinto myönnettiin vapaaehtoisvoimin luovasti toteutetuista isoista projekteista, jotka ovat koonneet tärkeän asian äärelle laajat joukot lapsista vanhuksiin. Yli-Tepsa on taustaltaan räppäri, tuottaja ja pedagogi, Almark puolestaan säveltäjä ja kapellimestari.
Artikkeli
24.8.2022
Uudenmaan liitto aloitti viime viikolla tapahtumasarjan, jossa käymme läpi onnistuneita ilmastotoimia ja niiden hyödyntämistä omassa kunnassa. Keskustelun alustajina toimivat onnistuneita ilmastotoimia toteuttaneet kunnat.